Lakimuutos helpottaisi media-alan toimintaedellytyksiä

kirjoittanut

kategoriassa

Liikenne- ja viestintäministeriö on jättänyt media-alan yrityksille ja yhteisöille sekä edunvalvontajärjestöille ja muille sidosryhmille lausuntopyynnön tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta. Ministeriön tavoitteena on parantaa media-alan toimintaedellytyksiä. Lakiluonnoksessa esitetään muun muassa muutoksia mediayhtiöiden maksamiin viranomaismaksuihin ja ohjelmistolupien myöntämiseen sekä radiomainonnan määrään.

Tietoyhteiskuntakaaren uudistaminen on osa hallituksen norminpurun kärkihanketta, ja uudistukset halutaan voimaan mahdollisimman pian. Media-alan toimijoiden on toimitettava lausunnot ministeriöön viimeistään 2. kesäkuuta. 

Jos muutokset tietoyhteiskuntakaareen toteutuvat lausunnon mukaisina, pienenevät kaupallisten radio- ja tv-yhtiöiden viranomaisille suorittamat valvontamaksut. Yleisradion valvontamaksua ollaan vastaavasti korottamassa. Liikenne- ja viestintäministeriön perustelujen mukaan Yleisradiota koskevat valvontatehtävät ovat lisääntyneet Viestintävirastossa. Tähän on vaikuttanut joitakin vuosia sitten voimaan tullut Yleisradio-lain muutos. Kaupallista mediaa koskevat valvontatehtävät ovat puolestaan virastossa vähentyneet.

Radion ja television ohjelmistolupia myöntävälle Viestintävirastolle on tulossa lakiuudistuksessa lisää harkintavaltaa lupien myöntämisessä ja peruuttamisessa. Ohjelmistotoimilupaa ei ehdotuksen mukaan tarvitsisi myöntää, jos on perusteltu syy epäillä, että hakija rikkoo rahapelien mainontaa koskevia sääntöjä, lapsille haitallisten ohjelmien lähetysaikoja tai syyllistyy rikoslaissa määriteltyyn kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Samoin perustein voitaisiin myös peruuttaa ohjelmistotoimilupa.

Radiomainonnasta poistettaisiin ehdotuksen mukaan määrälliset rajoitukset. Radiomainosten lähetysajan enimmäismäärä on nykyään 20 prosenttia. Radiomainos tulisi kuitenkin jatkossakin erottaa muusta ohjelmistosta äänitunnisteella tai muulla selkeällä tavalla.

Kuulo- ja näkörajoitteisten katsojien palvelu varmistettaisiin niin, että ääni- ja tekstitysvelvoite voitaisiin ministeriön päätöksellä asettaa myös muulle kuin yleisen edun kanavalle, joka palvelee useita kohderyhmiä. 

Velvoitetta eurooppalaisen ohjelmiston lähettämisestä lievennettäisiin. Eurooppalaisen ohjelman osuutta televisiotoiminnassa säädetään EU-direktiivissä, mutta jäsenvaltioilla on oikeus jonkin verran joustaa vaatimuksessa.

Mediamonitori

Lisää aiheesta LVM:n sivuilla: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta