MTV:ssä uudet yt-neuvottelut

kirjoittanut

kategoriassa

MTV-logoMTV Oy aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Arvioitu vähennystarve on 55-75 henkilötyövuotta, joista noin 40-50 kohdistuu kaupallisiin toimintoihin. Loput kohdistuvat muihin toimintoihin. Neuvotteluiden myötä kaupallisen organisaation rakenne ja toimintamalli kokevat suuria muutoksia. Esimerkiksi uutistuotanto siirtyy uuden yhtiön vastuulle.

– Uudistimme aiemmin vision, mission ja brändin. Sen jälkeen yhtiörakenteemme koki muutoksen ja siirryimme osin kumppanuusmalliin. Nyt uudistamme toimintamallejamme. Uudistukset pohjautuvat sekä kaupallisen, että sisällöllisen strategian tarkentumiseen, kertoo toimitusjohtaja Heikki Rotko.

MTV Sisällöt siirtää uutis- ja urheilituotannon henkilöstönsä uuteen, toimintansa aloittavaan uutisyhtiöön. Uusi yhtiö vastaa jatkossa MTV:n uutis,- urheilu,- ja ajankohtaistuotannosta mukaan lukien MTV.fi:n uutissisällöt.

– Muokkaamme toimintaa digiajan tarpeisiin sopivaksi ja samalla tehostamme yksikön toimintaa. Taustalla ovat merkittävästi muuttuneet tavat median kulutuksessa sekä ostokäyttäytymisessä sekä tarve karsia kuluja markkinatilanteen mukaan, summaa MTV:n kaupallinen johtaja Tomi Halonen.

Uutistoimituksen journalistinen johto ja päätoimittajat siirtyvät järjestelyiden myötä MTV Oy:n palvelukseen. Neuvottelut uutisyhtiötä koskevasta yhteistyöstä ovat parhaillaan käynnissä Nouhau Productions Oy:n kanssa. Uutisyhtiössä aloitetaan yt-neuvottelut, arvoitu vähennystarve on 40-50 henkilötyövuotta.

– Suunnitellut muutokset koskevat tuotantoprosesseja, mutta uutistoiminta jatkuu ennallaan, kertoo vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.

Mediamonitori – Karjalainen, Marmai