Verkkolupapäätös pettymys Digitalle

kirjoittanut

kategoriassa

Digita-logoValtioneuvoston päätös myöntää uuden VHF C -kanavanipun verkkotoimilupa DNA Oy:lle ei miellytä jakeluyhtiö Digitaa. Yhtiön mielestä lupapäätös ei tue toimiluvalle asetettua tavoitetta lisätä kilpailua televisioverkkojen tarjonnassa. Lupaa hakivat myös Digita Oy ja Anvia Oy, mutta näiden hakemukset valtioneuvosto hylkäsi. Myönnettävä lupa on voimassa vuoden 2016 loppuun asti ja edellyttää verkkojen toteuttamista DVB-T2-teknologialla.

Johtaja Jaakko Harno Digitasta toteaa, että lupapäätös vahvistaa yhden toimijan monopolia VHF-taajuuksilla. Digita jäi kokonaan ilman teräväpiirtolupaa, vaikka sillä on valmis maankattava tv-verkko.

– Erityisesti olemme huolissamme siitä, että Digita jätetään edelleenkin DVB-T2-teknologialla toteutettavan HD-markkinan ulkopuolelle siitä huolimatta, että Digita on jo yli 10 vuoden ajan investoinut merkittävästi antenni-tv-jakeluun ja valmistautunut pitkäjänteisesti aloittamaan myös teräväpiirtolähetykset olemalla keskeinen eurooppalainen toimija uuden lähetystekniikan määrittelyssä jo valmisteluvaiheessa, Harno huomauttaa.

Valtioneuvoston ohjelmistolupapäätökset saavat sen sijaan Digitalta kiitosta.

– Olemme tyytyväisiä valtioneuvoston päätökseen myöntää kotimaisille pääkanaville HD-ohjelmistotoimiluvat F-kanavanippuun. UHF-taajuuksilla toimiva F-kanavanippu on selkeästi helpoin ratkaisu kuluttajien näkökulmasta, kun vastaanottoantennit ovat jo valmiina. Tämä on äärimmäisen tärkeää nopean ja tehokkaan HD-markkinan syntymiselle. Näin jää myös otollinen maaperä maksu-tv-operaattoreiden väliselle kilpailulle eri verkoissa, toteaa Harno.

Viestintäministeri Suvi Lindén korostaa valtioneuvoston verkkosivuilla, että tämän hallituksen päätöksillä on olennaisesti lisätty televisioverkkojen kapasiteettia.

– Ennen digisiirtymää meillä oli vain neljä valtakunnallista televisiokanavaa. Nyt meillä on yhteensä yhdeksän teräväpiirtokanavaa ja 44 normaalikanavaa. Valtakunnallisia tai väestöpeitoltaan erittäin merkittäviä televisiokanavanippuja on jo kymmenen. Lisäksi kanavanippuun G jäi vielä vapaata kapasiteettia, vaikka kaikille hakijoille myönnettiin toimilupa, toteaa Lindén.

Valtioneuvoston sivuilla todetaan lisäksi, että hallitus on toimilupapolitiikallaan pyrkinyt kilpailun avaamiseen myös televisioverkoissa. Televisiomarkkinoilla on nyt aikaisemman yhden toimijan sijasta kolme verkko-operaattoria, joista Digitalla on viisi, DNA:lla kolme ja Anvialla kaksi kanavanippua.

Mediamonitori – Valtioneuvosto