Antenniverkon HD-siirtymä viivästyy

kirjoittanut

kategoriassa

Viestintävirasto ilmoitti perjantaina, että siirtyminen uuteen lähetystekniikkaan antenniverkossa ei toteudu suunnitellussa aikataulussa. Maksuttomien kanavien piti siirtyä HD-lähetykset mahdollistavaan T2-tekniikkaan viimeistään 31.3.2020, mutta nyt siirtymälle tulee lisäaikaa. Syynä myöhästymiselle on DNA:n markkinaoikeuteen tekemä valitus Ylen HD-kanavien jakelusopimuksesta.

Viestintäviraston mukaan markkinaoikeudessa asian käsittely saattaa viedä kuukausia, joten siirtymää ei voida toteuttaa maaliskuussa 2020.

Antenniverkon kautta lähetettäviä lähetyksiä vastaanotetaan Suomessa noin 1,2 miljoonassa kotitaloudessa. Näistä noin 900000:lla ei ole muita vastaanottotapoja kuin antenniverkko. Antennivälitteisten lähetysten katselu on yleistä myös vapaa-ajan asunnoissa, joista noin 600000:ssa katsotaan lähetyksiä antennivälitteisesti.

TV-yhtiöt Yleisradio, MTV, Sanoma Media Finland, Discovery Networks Finland ja Fox International Channels päättivät yhteisesti vuonna 2016, että niiden vapaasti katsottavat tv-kanavat käyttävät 31.3.2020 jälkeen pelkästään T2-lähetystekniikkaa.

Suomen merkittävimmät antenniverkon tv-jakeluyhtiöt ovat Digita ja DNA. Digitan välittämät kanavaniput lähettävät UHF-taajuuksilla. Osa kanavanipuista on valtakunnallisia. DNA:n VHF-taajuuksilla lähettävä verkko tavoittaa noin 85 prosenttia suomalaisista. DNA:n torstaina julkaiseman tiedotteen mukaan yhtiöllä on valmiudet laajentaa verkko valtakunnalliseksi.

Mediamonitori

Aiheesta muualla: Ylen uutinen HD-siirtymän viivästymisestä ja DNA:n tiedote HD-siirtymän aikataulumuutoksesta.

{jcomments off}