TV-toimiluvat myönnettiin kymmeneksi vuodeksi

kirjoittanut

kategoriassa

Kaikki jo toiminnassa olevat tv-kanavat saivat ohjelmistoluvan tulevalle kymmenvuotiskaudelle valtioneuvostolta ja Viestintävirastolta. Lisäksi torstaina myönnettiin luvat kahdelle uudelle yhtiölle eli AETN UK:lle ja Turner Broadcastingille. Viestintävirasto myönsi ohjelmistoluvat VHF-lähetysverkkoon ja Pohjanmaan alueelliseen tv-verkkoon.

Uudet luvat tulevat voimaan ensi toukokuussa ja lupa-aika päättyy tammikuussa 2027. Lähetystoiminta on aloitettava puolen vuoden kuluessa luvan voimaantulosta.

Helsingin Sanomien mukaan uusia ilmaiskanavia ovat olympialaisten televisio-oikeudet ostaneen Discovery Corporate Services Limitedin viihde- ja urheilupainotteinen Olympiakanava ja viihdekanava SBS Extra. Nickelodeon International Ltd:n uusi maksuton kanava on puolestaan viihdekanava Comedy Central. Samalla yhtiöllä on myös maksulliset Nick Jr ja MTV Finland.

HS kertoo lisäksi verkkosivuillaan, että NGC Europe Limitedin tiede-, teknologia- ja kulttuuriohjelmia tarjoava National Geographic Channel muuttuu maksuttomaksi. Viestintävirasto myönsi kanavalle luvan VHF-alueen taajuuskokonaisuuteen C.

Pohjanmaan alueelliseen verkkoon luvan saanut Elisa Oyj välittää Ruotsin tv-lähetyksiä sekä paikalliskanavia Kristiinankaupungissa ja Närpiössä. Viestintävirasto myönsi paikallistelevision ohjelmistoluvat Elisan ohella myös KRS-TV:n ja När-TV:n taustayhdistyksille.

Mediamonitori – Viestintävirasto, LVM

Aiheesta muualla verkossa: Television ohjelmistotoimiluvat


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “TV-toimiluvat myönnettiin kymmeneksi vuodeksi”

  1. Hyvä, että Comedy Central tulee Suomeen ja National Geographic Channel muuttuu ilmaiskanavaksi. Olympiakanava ja SBS Extrakin kiinnostavat minua kovasti. 😀