TV-lupakierroksen saldona 81 hakemusta

kirjoittanut

kategoriassa

Kaikkiaan 15 tv-yhtiötä haki ohjelmistolupia 18. huhtikuuta päättyneellä tv-ohjelmistolupakierroksella. Hakijat tavoittelevat 81 toimilupaa digitaaliseen tv- ja radiotoimintaan vuosiksi 2017-2027 UHF- ja VHF-taajuusalueiden koko kapasiteetista. Hakijoiden joukossa on myös toimijoita, joilla ei ole entuudestaan lähetystoimintaa Suomen antenniverkossa.

Ensimmäistä kertaa haettavana olleita niin sanottuja yleisen edun televisiotoiminnan lupia haki kaksi hakijaa eli Brilliance Communications Oy (Alfa TV) ja MTV Sisällöt Oy (MTV3). Eniten kiinnostusta hakijoissa herättivät UHF-taajuusalueen DVB-T-lähetystekniikalla toimivat kanavaniput A ja E.

Yleisradiolle varataan jatkossakin tarpeellinen määrä kapasiteettia julkisen palvelun lähetystoimintaa varten. Viestintävirasto myöntää toimiluvat kesän 2016 aikana, mutta mikäli taajuuksista on pulaa, siirtyy päätösvalta valtioneuvostolle.

Mediamonitori – Viestintävirasto


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “TV-lupakierroksen saldona 81 hakemusta”

  1. Jani-75 avatar

    Viasat täytyisi saada näkymään antenniverkossa koko suomessa.