URHOtv-logoValtioneuvosto on hyväksynyt URHOtv Oy:n ja SBS Discovery Television Oy:n hakemukset ohjelmistotoimilupien muuttamisesta. Päätöksen myötä URHOtv:llä on lupa lähettää urheiluohjelmien lisäksi myös yleisiä viihde- ja ajanvieteohjelmia, mukaan lukien elokuvat, dokumentit ja sarjat. SBS:n tv-kanava Kutonen puolestaan voi jatkossa lähettää musiikkivideoiden lisäksi musiikkiin ja musiikkiviihteeseen yleisesti liittyviä ohjelmia ja toimitettua kotimaista sisältöä.

Valtioneuvosto on aiemmin suhtautunut kriittisesti ohjelmistotoimilupien muuttamiseen. Televisiotaajuuksia on digitalisoinnin ja uusien lähetys- ja pakkaustekniikkojen mukana tullut käyttöön aiempaa enemmän. Lupajärjestelmää ollaan nyt keventämässä sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman mukaisesti.

Toimilupajärjestelmän keventämisen katsotaan edistävän televisioalan kilpailukykyä, kun kanavat pystyvät entistä nopeammin muuttamaan tarjontaansa kysynnän mukaiseksi. Lain vaatimukset ohjelmatarjonnan monipuolisuudesta eivät muutu.

Mediamonitori

Kommentit

+5 #1 6tonen 27.02.2014 15:01
Se niistä musiikkivideoista antenni-tv:ssa. Muutenkin kutosen "musiikkiohjelmat" eivät kyllä ole kauhean musiikkiaiheisia(pal kkionmetsästäjät, american chopperi ymym.).
+2 #2 Pasi Komsi 27.02.2014 16:50
Virkamiehet syövät vaikka rautanauloja kun Puntila käskee.
-1 #3 Tero Toivonen 16.03.2014 17:42
Lainaus Pasi Komsi:
Virkamiehet syövät vaikka rautanauloja kun Puntila käskee.


Miten mainitsemasi henkilö liittyy esimerkiksi URHOtv:n toimintaan?

Kommentointi on suljettu.