Yle TV1 -logoYleisradion alueelliset tv-uutiset siirtyvät TV2:lta TV:1:lle ensi vuonna. Samalla Yle alkaa lähettää alueellisia uutisia myös aamuisin. Alkuillan alueuutisia nähdään TV1:n kello 17:n ja 18:n lähetyksissä. TV2:n iltojen uutis- ja ajankohtaistarjontaa uudistetaan samalla. Ajankohtainen kakkonen suunnittelee aloittavansa uudet lähetykset TV2:n keski-illassa joka arkipäivä syksyllä 2014. Ylen tavoitteena on muutoksilla kehittää aluetoimintaa.

Yleisradio nostaa jatkossa entistä enemmän alueellisia aiheita valtakunnallisiin lähetyksiin. Tätä varten yhtiö parantaa tietoliikenneyhteyksiä Pasilan uutistoimituksen ja alueellisten toimitusten välillä. Käyttöön tulee matkapuhelinverkon kautta toimivia kameroita ja kevyitä satelliittiautoja, joiden avulla alueelliset toimittajat voivat tehdä lähetyksiä entistä tehokkaammin studioiden ulkopuolella kansalaisten parissa.

– Alueilla tuotetut sisällöt ovat jo lisääntyneet Ylen valtakunnallisissa uutislähetyksissä kolmessa vuodessa 70 prosenttia. Tavoitteena on ollut välittää aidompi ja kattavampi kuva koko Suomesta. Nyt on ajankohtaislähetysten vuoro ottaa sama haaste vastaan, sanoo Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen.

Uudistuksia tehdään myös Ylen ruotsinkielisessä televisiossa. Yle Fem -kanavalla nähtävä aamuohjelma Min Morgon muuttuu ensi syksynä kolmeksi iltaohjelmaksi. Ruotsinkielistä uutistarjontaa tulee TV1:n aamulähetykseen. Muut ruotsinkieliset aamulähetykset Yle keskittää jatkossa verkkoon, Yle Radio Vegaan ja Yle X3M:iin.

Mediamonitori - Yle

Aiheen kommentointi on lukittu. Uusia kommentteja ei oteta vastaan.

Twitter