URHOtv hakee velkasaneeraukseen

kirjoittanut

kategoriassa

URHOtv-logoMaksullinen urheilukanava URHOtv on jättänyt torstaina hakemuksen velkasaneerausohjelman aloittamisesta. Helsingin käräjäoikeus on vahvistanut prosessin aloittamisen. Hakemusta tuki merkittävä osa URHOtv:n velkojista. Kanava jatkaa toimintaansa normaalisti ainakin toistaiseksi.

URHO on pyrkinyt ratkaisemaan velkoihin ja lähitulevaisuuteen liittyvät haasteet neuvotteluteitse, mutta tätä kautta ei ole pystytty löytämään kattavaa ratkaisua. Tämän vuoksi virallisen prosessin aloittaminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi, sanotaan URHOtv:n tiedotteessa.

Kanavalta kerrotaan, että sen ongelmat ovat olleet ensisijaisesti kustannuksissa. Kanavan tilaajamäärät ovat hyvällä tasolla, mutta paineita aiheuttavat muun muassa kalliit jakelukustannukset.

URHOtv:n velkasaneerauksesta ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanominen mukaan kanavan suurimpiin velkojiin lukeutuu tuotantoyhtiö Werne. Yhtiön mukaan URHO on hoitanut asioista tiedottamisen hyvin, eivätkä maksamattomat velat uhkaa Wernen toimintaa. Saatavia on myös Veikkausliigalla, jonka otteluja URHO on näyttänyt viime vuosina.

Vuonna 2009 aloittaneen URHOtv:n omistaa ruotsalainen Parsifal International. Kanava lähettää nykyisin jalkapalloliigan lisäksi amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigaa, Korisliigaa sekä miesten ja naisten lentopallon Mestaruusliigaa. URHO menetti jääkiekkoliigan otteluoikeudet viime keväänä Neloselle.

Mediamonitori – HS