YLE supistaa maakuntien ohjelma-aikaa

kirjoittanut

kategoriassa

YLE Radio Suomi -logoYLE Radio Suomen maakuntalähetysten ohjelma-aika vähenee elokuussa. Uudistus toteutetaan pidentämällä uutis- ja ajankohtaisohjelma Ajantasaa, jolloin maakuntaradioiden ohjelma-aika supistuu noin tunnin verran päivässä. Ohjelma-ajan uudistus on jatkoa joulukuun lopussa toteutetulle muutokselle, jossa maakuntaradioiden lauantailähetykset päättyivät kokonaan.

– Tarkoitus on, että alueellinen toimitus pystyy käyttämään aikaansa vielä paremmin alueellisten sisältöjen tekemiseen, ja ohjelmia voidaan tuoda myös valtakunnallisiin lähetyksiin, perustelee Ylen aluetoiminnan päällikkö Teijo Valtanen.

Ylen ohjelmantekijät katsovat, että uudistus vaikuttaa Ylen maakuntatoimitusten yleisösuhteeseen ympäri Suomea.

Valtanen ei allekirjoita ohjelmantekijöiden kritiikkiä.

– Uudistus uskoakseni parantaa yleisösuhdetta, koska alueelliset sisällöt voitaisiin tehdä vielä huolellisemmin, Valtanen sanoo.

Mediamonitori – TS