Tosihemmot sysää itkuvirret kaatopaikalle

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Auran Aalloilla lauantaina 14. marraskuuta alkava Tosihemmot-ohjelma panostaa mukaansa tempaisevaan musiikkiin. Kello 21 käynnistyvä kolmetuntinen sisältää roisia, miehistä huumoria ja kotibileisiin sopivaa musiikkia myönteisellä asenteella. Ohjelman tekijätiimiin kuuluvat Ossi Valo, Janne Tolonen ja Harry Battery.

Tekijäjoukon mielestä kuuntelijat haluavat ennen kaikkea kuunnella myönteisiä aiheita, joka heijastuu myös soitettavaan musiikkiin. Studiovieraat värittävät lauantai-iltaa omilla persoonillaan, eikä kuuntelijoiden suoraa palautetta jätetä huomiotta.

– Musiikkimme käsittää myönteishenkisiä biisejä laidasta laitaan, Gunnareita, Mattia ja Teppoa, Marilyn Mansonia ja niin edelleen, yksi ohjelman tekijöistä Ossi Valo kuvailee.  Listaykkösiä pyritään välttämään.

Perinteistä toivekonserttia Radio Melodiassa juontava Valo aikoo avata pellit oikein kunnolla naapurikanava Auran Aalloilla.

– Tavoittelemme hymynkaretta kuuntelijoiden suupieliin. Tämä ohjelma on vasta kokeiluvaiheessa, mutta joka lauantai aiomme studiolle tulla. Meille saa lähettää palautetta, lähetykseen saa soittaa ja studiolle saa tulla vaikka käymään ohjelman aikana. Ulkotuotantoautollamme voimme käydä vaikka raportoimassa kuuntelijoiden kotibileistä, Valo lupaa.

Ohjelman ensimmäisenä vieraana kuullaan stripparia, jonka esitystä juontajat aikovat selostaa parhaan kykynsä mukaan. Viikon kuluttua studiossa piipahtaa MTV3:n Diili-ohjelmassa kansaa hurmannut Jethro Rostedt.

Tosihemmot Auran Aalloilla lauantaisin kello 21-24. Uusinta seuraavan viikon keskiviikkona kello 21.

Mediamonitori