Ylen Satumaa kehittää suomalaista iskelmää

kirjoittanut

kategoriassa

YLE-logoYleisradio on avannut uuden kotimaiseen kevyeen musiikkiin keskittyvän internetsivuston. YLE haluaa tuoda Satumaa-sivuston avulla kotimaista musiikkia entistä enemmän katseltavaksi ja kuunneltavaksi verkossa. Yhtiö haluaa myös kehittää kotimaista kevyttä musiikkia.


Uudella sivustolla on tarkoitus tuoda esille sekä asemansa vakiinnuttaneita tähtiartisteja että pinnalle pyrkiviä uusia kykyjä ja myös maakuntien omia tähtiä. YLE on kerännyt sivustolle myös kaikkien kanaviensa viihdeohjelmat sekä kevyenmusiikin ohjelmat.

Satumaassa käynnistyi maanantaina Tangomarkkinoiden yleisöäänestys.

Mediamonitori – YLE