Uusia radiotaajuuksia jälleen haettavana

kirjoittanut

kategoriassa

Uusi radion ohjelmistolupien hakukierros on käynnistynyt, kun Viestintävirasto on julkaissut kuulutuksen haettavista taajuuksista. 44 ULA-taajuutta ja kolmea AM-alueen taajuutta voi hakea 25. syyskuuta mennessä. Uusista ohjelmistoluvista ja nykyisten lupien täydentämisestä päättävät myöhemmin Viestintävirasto ja tarvittaessa valtioneuvosto.

Haettavat taajuudet on julkaistu määräyksessä televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä. Haettaviksi on asetettu taajuuksia, jotka ovat jääneet ilman luvanhaltijaa viime lupakierroksilla, sekä Viestintävirastoon tulleiden toiveiden perusteella koordinoituja uusia taajuusia.

Myönnettävät ohjelmistoluvat ovat voimassa nykyisten lupien tavoin vuoden 2019 loppuun.

Mediamonitori – Viestintävirasto