Radio Hear liputtaa avoimen radion puolesta

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Hear logoViisi vuotta sitten perustettu Radio Hear on vakiinnuttanut paikkansa kotimaisten nettiradioiden joukossa. Alun perin epävirallisesti lähettänyt avoin radiokanava on kasvanut voittoa tavoittelemattomaksi yhdistykseksi, joka tuottaa nettilähetyksiä tauotta ympäri vuorokauden. Radioyhteisön ohella Hear ry. muun muassa ylläpitää internetsivustoja, pyörittää levy-yhtiötä ja suunnittelee ensimmäistä lehtijulkaisuaan. Yhdistys järjestää lisäksi musiikkiklubeja muun muassa Jyväskylässä ja Rovaniemellä.

Radio Hear käynnisti säännölliset nettilähetykset kaksi vuotta sitten. Sitä ennen kanavaa pyöritti epävirallinen joukko radiotoiminnasta kiinnostuneita. Nykyään Hear-yhdistyksessä on noin 60 jäsentä. Aktiivisia ohjelmantekijöitä on viitisentoista.
Ohjelmaa lähetetään eri puolilla Suomea toimivista studioista kolmen Jyväskylässä toimivan palvelimen kautta. Radio Hearilla ei ole lainkaan yhtä kiinteää toimipistettä, vaan jokainen ohjelmantekijä tekee ohjelmat omilla laitteillaan ja ohjelmistoillaan.

Muitakin eroja toisiin netissä lähettäviin radioihin on. Radio Hearissa soitetaan paljon teostovapaata musiikkia ja ohjelmistossa on runsaasti suoria lähetyksiä esimerkiksi keikkapaikoilta. Hear ry:n puheenjohtaja Kyösti Ylikulju näkee radion löytäneen oman linjansa.

– Olemme kehittäneet radiota hitaasti etenemällä ja katsomalla, mihin suuntaan ohjelmisto menee. Tyylimme toimia ei perustu valmiiseen kaavaan, joten suunta on ollut hyvä.

Radio Hearin perusohjelmisto elää jonkin verran tekijöiden oman ajankäytön mukaan. Jotkut ohjelmapaikat ovat vakiintuneet, mutta tekijöillä on suuri vapaus tehdä ohjelmaa silloin, kuin heille parhaiten sopii. Kanavalla on erilaisia ohjelmantekijöitä, joilla on erilaiset syyt ilmaista itseään nettiradiossa. Ylikuljun mukaan juttuja tehdään sen mukaan, millaisia ideoita tekijöillä on. Yhdistyksen ajatuksena on, että kuka tahansa voi halutessaan alkaa ohjelmantekijäksi.

– Mukaan pääsee helpoiten liittymällä yhdistyksen jäseneksi, mutta jäsenyys ei ole pakollista. Ohjelmantekoon tarvitaan käytännössä vain perusnettiyhteys ja lähetykseen tarvittava ohjelmisto. Ohjelmantekijöiden laitteisto on hyvin vaihtelevaa.

Vaikka Radio Hear ei kuulukaan oikeilla radioaalloilla, on kanavan ohjelmia kuultu Joensuussa toimivan nuorisokulttuuriradio Oi fm:n taajuuksilla. Oi fm:n ohjelmia on lähetetty Radio Hearin kautta. Hearin lähiaikojen suunnitelmissa on ohjelmarungon muokkaaminen sopivammaksi nettisivupäivityksen yhteydessä. Kuuntelijoille on tarkoitus tarjota selkeämpi ohjelmisto, jolloin kuuntelijoiden on helpompi löytää heitä kiinnostavat ohjelmat.

Hukala.net