Uusille nuortenradioille lupa Turkuun ja Poriin

kirjoittanut

kategoriassa

Valtioneuvoston torstainen toimilupapäätös tuo Satakuntaan uuden nuortenradion. Radio Porin taustayhtiö Mediatakojat Oy käynnistää 15-30 -vuotiaille suunnatun paikallisradion taajuudella 101,0 MHz. Asema tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä Radio Porin ja paikallisten oppilaitosten kanssa. Turussa teknisillä luvilla vuodesta 2008 lähettänyt Zoom FM sai puolestaan luvan laajentaa kuuluvuusaluettaan.

Porin seudun nuorisokulttuuria ja ilmiöitä esille nostava, työnimellä Open Radio toimiva asema aikoo panostaa internetin luomaan sosiaalisuuteen, joka on erityisesti nuorten keskuudessa vahvaa. Kanava aikoo erottua muiden radioiden tarjonnasta nostamalla soittoon runsaasti paikallista musiikkia.

Uuden radion malliksi Mediatakojat Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Jolma mainitsee turkulaisen Zoom FM:n. Radio Porin juontajien lisäksi uudella kanavalla tullaan kuulemaan oppilaitoksissa opiskelevia nuoria.

Kaksi paikallisradiota tavoittaa selvästi laajemman kuulijakunnan kuin aikuisille suunnattu, vuodeta 1985 toiminut Radio Pori yksin. Radio Porin kohderyhmä on noin 25-60-vuotiaat.

Mediatakojat haki lupaa osavaltakunnalliselle, musiikkiin keskittyvälle asemalle, mutta sille valtioneuvosto ei lupaa myöntänyt.

– Tietysti hieman petyimme, ettei lupaa tullut asemalle, joka soittaa sellaista musiikkia, jota muut eivät. Pärjäämme kyllä kahdella radiolla paikallisesti, sillä Radio Pori on viimeisimpien mittausten mukaan parhaiten kuulijat tavoittava paikallisasema alueellamme, Jolma kommentoi.

Investoinnit uuteen radioon tulevat olemaan maltillisia. Jolma arvioi, että uusi studio ja muut tarpeelliset hankinnat maksavat muutamia kymmeniätuhansia euroja. Jolma uskoo, että kahdeksan vuoden lupakauden aikana uusi radio maksaa itsensä takaisin.

Uudeksi asemaksi voidaan laskea myös Turun keskustassa kuuluva Zoom FM, joka sai nyt pitkäaikaisen luvan. Asema saa laajentaa kuuluvuusaluettaan ottamalla käyttöön entisen Radio Iniön taajuuden 99,0 MHz. TS-Yhtymän omistaman Turun Paikallisradio Oy:n osana toimiva Zoom FM aikoo jatkaa yhteistyötä turkulaisten media-alan oppilaitosten kanssa.

Nuorille suunnatuista paikallisradioista joensuulainen Oi fm sai jatkoluvan. Vuonna 2007 aloittanut Oi fm kuuluu taajuudella 101,5 MHz.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Uusille nuortenradioille lupa Turkuun ja Poriin”

  1. 😀
    Veikkaan että Zoom FM saa turkuun ficorolta taajuudelle 99,0 mhz 1 kilowatin lähetystehon. 😀