Spin FM aloittaa Helsingissä

kirjoittanut

kategoriassa

Teknisellä radioluvalla toimiva Spin FM on aloittanut lähetykset Helsingissä taajuudella 107,6 MHz. Juonnetut lähetykset heinäkuussa aloittava Spin FM soittaa hip hop-, R&B- ja soulmusiikkia vuorokauden ympäri. Hyvinvointiin panostava kanava aikoo anoa uutta toimilupaa ensimmäisen kolmen kuukauden lupajakson jälkeen. Tällä hetkellä voimassa oleva lupa alkoi 25. toukokuuta.

Spin FM:n taustalle perustetaan uusi yhtiö, joka vastaa radiotoiminnasta. Kanavan taustalla on musiikki-, ääni- ja tv-toimintaa sekä levy-yhtiötä pyörittävässa WLF Music Oy:ssä vaikuttava Vesa Matara.

Uuden radion tekemisessä on mukana viisi henkilöä. Myöhemmin kanavalle tulee mukaan viisi uutta tekijää.

– Olemme vasta aloittaneet kokeilulla ja asioiden säätämisellä, mutta ensi kuussa toiminnan on tarkoitus alkaa kunnolla, Matara lupaa. Lähetykset kuuluvat jatkossa myös nettiradiosta.

Spin FM ei aio olla pelkkää tautotonta musiikkia suoltava kanava, vaan sen ohjelmavirrassa on myös juontajia sekä dj-ohjelmia. Kanava aikoo lähettää suoria lähetyksiä kesän aikana Helsingin Hietaniemen hiekkarannalta, Matara valottaa.

– Tavoittelemme pysyvää toimilupaa, kun uusia lupia myönnetään vuonna 2012, Matara kertoo.

Uudella kanavalla ei Mataran mukaan ole yhteyksiä taajuudella aiemmin toimineen Spiidi FM:n kanssa. Yhteistä tekijää ei ole myöskään Virossa toimivan Spin FM:n kanssa.

Mediamonitori