Radio Säteilyä sopivina annoksina Rovaniemellä

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Säteily -logoLapin yliopiston audiovisuaalisen mediakulttuurin opiskelijoiden vuonna 2001 perustama Radio Säteily tulee aalloille taas ensi maanantaina. Rovaniemellä toimiva Säteily kuuluu taajuudella 104,4 MHz sekä internetissä kautta maan. Vaihtoehtoista kulttuuria ja mediaa tarjoileva Säteily on kuultavissa 16.3.-5.4.2009. Ohjelmanteossa on mukana opiskelijoita eri tiedekunnista, yliopiston henkilökuntaa, elämänkoululaisia ja Rovala-opiston media- ja elokuvatyön linjalaisia.

Radio erottuu muista kanavista omalaatuisuudellaan. Formaatit on unohdettu, ja jokainen ohjelma kuulostaa tekijältään. Kanavalta tulvii ohjelmaa aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja aamuyön pikkutuntejakin käytetään lähetysaikana.

Radion tuotannosta tänä vuonna vastaavat audiovisuaalisen mediakulttuurin opiskelijat Suvi Jänkälä, Atso Akujärvi, Reija Kolunen sekä oikeustieteen opiskelija Pauli Sortti. Graafisesta ilmeestä vastaavat Seppo Tarvainen, Veera Lindholm, Maaret Posti ja Ruut Kiiskilä.

– Teemamme on tänä vuonna vanhan ajan sirkus, mikä näkyy radion taustalle järjestettävissä bileissä ja kaikessa rekvisiitassa, joka radioon liittyy, Suvi Jänkälä kertoo.

Internetillä on hyvin tärkeä osa Radio Säteilyssä. Radion kuuntelu onnistuu nettistreamin kautta ympäri maan. Sivuilta saa sen lisäksi kaiken tarvittavan tiedon koskien ohjelmia sekä oheistapahtumia. Netissä voi myös osallistua chatin kautta reaaliaikaiseen keskusteluun muiden kuulijoiden sekä studion kanssa, ja tirkistellä studion tapahtumia livevideon kautta.

– Toimintamme on mahdollista lukuisten avuliaiden ihmisten  ja rovaniemeläisten yhteistyökumppanien avulla. Tästä suuri kiitos heille, Jänkälä kiittelee.

Mediamonitori