Lokakuussa laajentumisluvan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta saanut Radio Pooki on aloittanut lähetykset Parkanon taajuudella 87,8 MHz. Taajuus otettiin käyttöön perjantaina kello 13. Kyseessä on taajuuskokonaisuus Pohjanmaa 2:een liittyvä ohjelmistotoimilupa, joka on voimassa vuoden 2029 loppuun. Parkanon taajuudella Pooki lähettää etelän ohjelmaversiota, jossa ei ole hengellisiä ohjelmia.
Uusi taajuus vahvistaa Radio Pookin kuuluvuutta Tampereen ja Lapuan kuuluvuusalueiden välillä.
– Parkanon taajuus on erinomainen lisä Pookin kuuluvuuteen. Se palvelee paitsi paikallisesti Parkanoa ja sen lähialueilla asuvia, mutta myös Etelä-Pohjanmaan ja Tampereen välillä valtatiellä 3 liikennöiviä, ohjelmapäällikkö Mika Kuki kertoo Radio Pookin nettisivuilla.
Radio Pookin taustayhtiö Bauer Media Finland Oy sai Traficomilta luvan Radio Pookin kuuluvuuden laajentamiselle myös Jyväskylään, Kajaaniin ja Pihtiputaalle. Pooki aloittaa näillä paikkakunnilla myöhemmin.
Bauer Media on hakenut Pookille taajuuksia myös muilta paikkakunnilta, mutta näiden taajuuksien toimiluvista päättää valtioneuvosto.
Mediamonitori
Muualla Mediamonitorissa: Taajuuslista
Artikkelia muokattu 18.11.2022 klo 13.25: Lisätty ohjelmapäällikön kommentti.
Kommentit
Tauoton musiikki soi muualla, mutta Tampereen taajuudella lähetetään jumalanpalvelus suorana Pispalan kirkosta.
Tampereen taajuudella on kuultu Pispalan kirkonmenot sunnuntaisin lähetystoiminnan heinäkuun 2021 aloituksesta lähtien. Kyseinen taajuus siirtyi Pookille Pispalan radiolta, joka yllättäen jostakin syystä lopetti toimintansa. Pispalan radion peruja ovat nuo Tampereen kirkonmenot.
Kommenttien RSS-syöte