Radio Hiekka ja South FM käynnistyvät Kalajoella ja Hangossa

kirjoittanut

kategoriassa

Kalajoella ja Hangossa kuuluu kesäkuun alusta alkaen kesäradioiden lähetyksiä, kun Radio Hiekka ja South FM aloittavat toimintansa. Radio Hiekka lähettää Kalajoella taajuudella 98,0 MHz ja South FM Hangossa taajuudella 105,7 MHz. Molempia asemia voi kuunnella myös netissä.

Radio Hiekka pyrkii tavoittamaan Kalajoella matkailevat ja vakituisesti asuvat soittamalla musiikkia laidasta laitaan ja olemalla osallistava radiokanava. Radio Hiekan studio sijaitsee hotellin edustalle pysäköidyssä mökkivaunussa, joten kuuntelijoiden on helppo tavoittaa radioasema vaikka terveisten tai tiedotteiden välittämiseksi.

Radio Hiekan ohjelmistossa on letkeän kesämusiikin ohessa juonnettuja lähetyksiä ja dj-ohjelmia. Mukana ohjelmantekijätiimissä on myös podcastintekijöitä, ja paikalliset bändit Kalajoelta ja muualta länsirannikolta voivat saada soittoaikaa kanavalla. Radion on tarkoitus hyödyttää myös Kalajoen kaupunkia, Visit Kalajokea ja paikallisia yrityksiä.

– Tämä on Radio Hiekan ensimmäinen kesä ja tavoitteena on jatkaa uudelleen ensi vuonna. Kanavaa tehdään tunnetuksi esimerkiksi levittämällä flaijereita ja tuopinalusia, kertoo radiota pyörittävä kokkolalainen yrittäjä Sami Kallvikbacka.

Radio Hiekka lähettää 30 watin teholla. Kallvikbacka arvioi, että kuuluvuutta riittää noin 20 kilometrin päähän Hiekkasärkiltä.

Kalajoella kesäpaikallisradio on ensimmäinen sitten 1990-luvun, jolloin Hiekkasärkillä toimi Kalajoen Matkailupalvelun pyörittämät paikallisradiot Rantaratio ja Radio Kalajoki.

South FM:n paluu

Hankolainen yrittäjä Anne Ekholm perusti South FM:n ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten kesällä 2012. South FM toimi silloin hyvänmielen radiokanavana ja aikoo jatkaa samalla teemalla myös tänä kesänä kesä-heinäkuun ajan. Hangon kesäradio lähettää Kasbergetin mastosta 50 watin teholla.

South FM:n ohjelmisto koostuu rentouttavasta kesämusiikista ja juonnetuista osuuksista, jotka kuullaan ruotsiksi. Ekholmin vetämä aamushow Godmorgon Hangö kuullaan joka arkiaamu kello 8-10. Äänessä ovat myös musiikkiin keskittyvissä ohjelmissaan Stig Udd ja Mathias Löfstedt sunnuntaisin ja keskiviikkoisin. South FM:n lauantaissa on lastenohjelma, jonka tekemiseen osallistuu kohta kolmevuotias Thor eli DJ TJ.

– Tuomme esille positiivisia juttuja, emmekä puhu koronasta tai sodasta tai muusta sellaisesta ikävästä. Soitamme vain hyvää musiikkia, lupailee Ekholm.

Mediamonitori

Muualla Mediamonitorissa: Lyhytaikaiset radiot ja nettiradiot