Lievestuoreen kylän oma radio käynnistyy keskiviikkona

kirjoittanut

kategoriassa

Laukaan Lievestuoreella Keski-Suomessa aloittaa keskiviikkona lähetykset uusi yhteisöradiokanava Radio Lievestuore. Taajuudella 107,4 MHz ja netissä lähettävä Radio Lievestuore on vapaaehtoisvoimin toimiva kyläradio, jonka tavoitteena on tuoda Lievestuoreen tapahtumia, tapahtumajärjestäjiä, toimijoita sekä koko kylää postiivisella tavalla esille. Radioaseman lyhytaikainen lähetyslupa on voimassa joulukuun puoliväliin.

Radio Lievestuoreen ohjelmantekijät tekevät lähetyksiä Tervamäen koululle rakennetusta studiosta. Radiokanavalta arvoidaan, että kuuluvuusalueen säde on noin 15 kilometriä. Kanavan lähetystoiminta alkaa keskiviikkona 23. syyskuuta iltapäiväneljän jälkeen eli tarkalleen kello 16.14. Aloitusaika johtuu Lievestuoreen postinumerosta 41400.

Radio Lievestuore on osa Lievestuoreen Setlementti ry:n hallinnoimaa Tapahtumien Kyläkauppa -hanketta. Hankkeen rahoitus tulee Maaseuturahaston Leader-rahoituksesta.

Mediamonitori

Muualla Mediamonitorissa: Lyhytaikaiset radioluvat 2020 ja linkkilista (muut radiokanavat)