Kiasman ääni-installaatiolla kaksi keskiaaltotaajuutta

kirjoittanut

kategoriassa

Nykytaiteenmuseo Kiasmassa Helsingissä on tänään avautunut ääni-installaationäyttely, jonka yhdessä teoksessa käytetään kahta matalatehoista keskiaaltotaajuutta. Elektronisen musiikin säveltäjä ja äänitaiteilija Mika Vainion (1963-2017) näyttelyyn 50 Hz kuuluvassa teoksessa 2 x 540 kHz kuusi putkiradiota soittaa kahta eri sävellystä, jotka pohjautuvat radiosta taltioituihin ääniin. Käytössä ovat keskiaaltotaajudet 558 kHz ja 675 kHz, joiden lähetysteho on 100 milliwattia.

2 x 540 kHz -ääni-installaatio sisältää häiriöääniä, kuten radiokanavien välisiä viritysääniä ja huminaa. Teos muuttuu koko ajan, sillä sävellykset ovat keskenään hieman eripituisia ja soivat jatkuvana luuppina. Äänimaisema ei ole koskaan täysin samanlainen kuin aiemmin, Kiasmasta kerrotaan.

Ääniteknikko Ilkka Riihikallio Kansallisgalleriasta kertoo, että teoksessa käytetään tekniikkaa, jolla keskiaaltotaajuuksien lähetys kuuluu parin metrin säteellä oleviin putkiradioihin.

– Teoriassa toki on mahdollista, että signaali kantaa myös Kiasman ulkopuolelle. Teoksen äänimateriaali koostuu pitkälti erilaisista kohinoista ja häiriöistä, joten tämän todentaminen voi olla hankalaa, Riihikallio arvelee.

Mika Vainio oli yksi maamme merkittävimmistä kokeellisen elektronisen musiikin säveltäjistä ja esittäjistä. Hänen projektejaan oli muun muassa yhdessä Ilpo Väisäsen kanssa toteutettu elektronisen musiikin duo Pan Sonic.

Näyttely 50 Hz jatkuu Kiasmassa tammikuulle 2021 ja siihen kuuluu viisi ääni-installaatiota.

Mediamonitori