Kesäseuraradio välittää Suviseuroja vaikka tapahtuma siirtyy

kirjoittanut

kategoriassa

Reisjärvellä kesäkuun lopulla järjestettäväksi aiottu vanhoillislestadiolaisten kesätapahtuma Suviseurat siirtyy koronavirustilanteen takia vuodella eteenpäin, mutta Suviseuroja kuullaan tänä kesänä radiosta ja netistä, kertoo Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry (SRK) nettisivuillaan. Joka kesä lähettävän Kesäseuraradion toiminta alkaa tänä vuonna 24. kesäkuuta ja jatkuu 3. elokuuta saakka. Lähetyksiä kuullaan ULA-taajuuksilla ja netissä.

Kesäseuraradion radiolupia ei ole vielä julkaistu Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin sivuilla, mutta aseman lähetysverkko on aiempina vuosina kattanut laajan osan Suomea. Radio- ja nettilähetysten lisksi SRK toteuttaa joitakin videolähetyksiä YouTubessa.

Alun perin Suviseuroja kuultiin tapahtumaradioissa 1990-luvun alussa. Valtakunnalliseksi Kesäseuraradioksi Suviseuraradio muuttui 2000-luvulla, jolloin kanavan ohjelmistoon tulivat paikalliset opistoseurat ja radioinnit ulkomailla järjestetyistä seuroista. Kesäseuraradiosta on kuultu myös arkisto-ohjelmia aiempien vuosikymmenten seuroista.

Suviseurat järjestetään Reisjärvellä vuonna 2021. SRK:n suunnitelmissa on järjestää sitä seuraavien vuosien Suviseurat Lopella, Kauhavalla ja Pudasjärvellä. Viime vuosina Suviseuroissa on käynyt noin 80 000 seuravierasta.

Suviseuroja on järjestetty reilun 110 vuoden ajan. 1910-luvulla seuroja jouduttiin perumaan tai siirtämään paikkakunnalta toiselle kulkutautivaaran ja sisällissodan takia. Myös sota-aika 1940-luvulla vaikutti Suviseurojen toimintaan.

Mediamonitori – SRK