Lemin kunnan radiolähetykset alkavat maanantaina

kirjoittanut

kategoriassa

Lemin kunta aloittaa tiedotuslähetykset paikallisen Kotiseuturadion kautta. Lähetykset kuuluvat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 16 alkaen taajuudella 95,2 MHz. Kunta haluaa lisätä viestintää koronavirustilanteen takia, ja lähetysten toivotaan tavoittavan erityisesti kotona asuvat ikäihmiset, joita kunnan sähköiset palvelut eivät tavoita. Lähetys kuuluu pelkästään radiotaajuudella, eikä nettiradiota ole käytössä tässä vaiheessa.

Lemin kunnanjohtana Johanna Mäkelä kertoo Mediamonitorille, että kunnan eri viranhaltijat valmistelevat kuhunkin lähetykseen oman sektorinsa ajankohtaisia koronaan liittyviä asioita. Mäkelä on itse äänessä ensimmäisessä lähetyksessä maanantaina 6. huhtikuuta. Lähetyksessä taustoitetaan toimia, joihin kunta on ryhtynyt koronavirustilanteen takia.

– Ajatus on lisätä tietoa ja kertoa koronan ohella normaalin toiminnan jatkumisesta ja jatkumistavoista. Yritämme viestinnällä myös lisätä turvallisuuden tunnetta, Mäkelä painottaa.

Kunnan viranhaltijoiden lisäksi Kotiseuturadion lähetyksissä on mukana seurakunnan edustajia ja paikallisia yrittäjiä. Lähetyksiä on toimittamassa Kotiseuturadion Juha Junnonen.

Lemin Kotiseuturadio on toiminut viime vuosina kesäradiona, johon Lemin Kotiseutuyhdistys on tuottanut lähetyksiä lauantaisin. Tällä kertaa radioaseman lyhytaikainen lupa on kunnan nimissä. Lupa on voimassa toukokuun loppuun asti.

Mediamonitori – Lemin kunta, Lemin Kotiseutuyhdistys

Uutista päivitetty 6.4.2020 klo 22.30: Lisätty tieto lähetysten kuulumisesta pelkästään radiotaajuudella.

Muualla Mediamonitorissa: Lyhytaikaiset radiot 2020