Radio Nostalgia on siirtynyt Joensuussa Radio NRJ:n taajuudelle 96,4 MHz. Molemmat radiokanavat omistava NRJ Finland Oy on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta luvan vaihtaa radiokanavaa Joensuun taajuudella. Nostalgia ei ole aiemmin kuulunut Joensuussa vakituisella toimiluvalla. Asema on lähettänyt kaupungissa alkuvuoden ajan lyhytaikaisella lähetysluvalla.
NRJ Finland Oy:n maajohtaja Esa Lahdenpää kertoo, että Radio Nostalgia sopii alueelle paremmin perinteisellä tavalla kuunneltuna kuin NRJ.
– Teimme tutkimuksen Joensuun ja Pohjois-Karjalan alueella ja tulimme siihen lopputulokseen, että alueen väestön ikäjakauman johdosta tavoitamme Nostalgian formaatilla enemmän kuulijoita. NRJ:tä voi edelleen kuunnella joka paikassa NRJ:n oman aplikaation, RadioPlayn ja netin kautta. Muutos on tullut voimaan tänään, Lahdenpää kertoo.
Nostalgian ja NRJ:n mediamyynnistä vastaa Bauer Media, jonka kanavia ovat Pohjois-Karjalassa Radio Nova, KISS, SuomiRock, Kasari ja Ysäri. Alueellista radiomainontaa on Joensuussa mahdollista lähettää Ysärillä ja Nostalgialla.
Bauer Median ja Sanomalehti Karjalaisen yhteistyö päättyy Iskelmä Rexin taajuudella, ja Karjalainen jatkaa paikallisradiotoimintaa omin voimin.
Mediamonitori
Uutista päivitetty 1.4.2020 klo 22.55: Lisätty maininta Iskelmä Rexin muuttumisesta itsenäiseksi paikallisradioksi.
Kommentit
NRJ:stä kerrotaan, että Tervolan ja Taivalkosken taajuudet eivät tällä hetkellä lähetä, vaan niille pyritään mahdollisesti löytämään uudet lähetyspaikat. Tervolan tapauksessa se voisi olla lähempänä Kemiä. Taivalkosken taajuus kuuluu osittain päällekkäin Suomussalmen taajuuden kanssa.
Terveisin,
Tero Toivonen
Vastaava tuottaja
Mediamonitori
Ompa erikoista että Tervola lopettanut. Tuo Tervolan lähetin on kuitenkin pakollinen jos halutaan katkoton autokuuluvuus etelästä Lapin tuntureille tai edes Rovaniemelle. Oulu lakkaa kuulumasta jossain Simon kohdilla, ja Rovaniemi alkaa kuulua vasta 50km myöhemmin Tervolan kirkonkylän kohdilla.
Lainaus Fay:
Kyllä sitä uutta musiikkia tulee aivan tarpeeksi miltei joka kanavalta. Tämä on juuri hyvä uudistus. NRJ ei ole todellakaan sen veroisensa, mitä se oli joskus takavuosien Skiradio -aikoina. Looppi joutais lopettaa myös kokonaan.
Kiss on sen sijaan hyvä kanava ja soittaa niin sitä uuttakin ja aina välillä vähän vanhempaakin musiikkia.
Suomessa kaupallisia on jo aivan tarpeeksi ja luulisi, että kaikille löytyisi oma mielikanavansa.
Taas vähän vanhemman musiikin osalta suurimman osan kanavan huonous on. Samoja vanhoja isoimpia hittejä.
Monet kanava myös hirttäytyvät ikuisuuksiksi samoihin biiseihin.
Onneksi on edes SEA FM! Ei se täydellinen ole ja biisivalinnat voisivat olla välillä parempiakin, mutta ihmiselle joka tykkää toisinaan myös radiota kuunnella eikä halua aina kuulla vain samoja biiseä, ainoa valinta.
Radio Sputnik oli niitä parhaimpia kanavia, kun se täällä reilut 10 vuotta sitten kuului.
Kyllä suurin osa Suomen kaupallisista on täyttä kuraa ja NRJ on tätä lähempänä kuin Nostalgia. Joten onnistunut uudistus Joensuuhun!
Kommenttien RSS-syöte