Lapuan tuomiokirkon jumalanpalvelukset jatkuvat radiotaajuudella

kirjoittanut

kategoriassa

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan jumalanpalveluksia Lapuan tuomiokirkosta voi jälleen kuunnella paikalliselta radiotaajuudelta, kun seurakunta aloittaa lähetykset taajuudella 94,4 MHz. Ensimmäinen radioitava jumalanpalvelus on tämän viikon sunnuntaina 22. maaliskuuta kello 10 alkaen. Lähetys kuuluu myös netissä, jossa tuomiokirkkoseurakunta on lähettänyt vuodenvaihteesta alkaen.

Lapuan jumalanpalvelusten säännölliset radioinnit päättyivät vuoden 2019 lopussa, kun tuomiokirkkoseurakunnan ja radioyhtiö Kevyt Kanavan sopimus päättyi. Kevyt Kanava siirtyi viime vuonna Sanoma Medialle. Jumalanpalveluksia oli ennen vuodenvaihdetta kuultu noin 30 vuoden ajan. Alun perin ne lähetettiin paikallisradio Simpsiö 96,9:n kautta jo 1980-luvulla.

Lapuan uusi taajuus lähettää vain sunnuntaisin ja muina kirkollisina juhlapyhinä. Aseman lyhytaikainen lupa on voimassa yksittäisinä päivinä vuoden 2020 loppuun ja se on Järviradion nimissä. Lapuan Simpsiönvuorella sijaitsevassa lähettimessä on tehoa 10 wattia.

Sunnuntain jumalanpalvelus toimitetaan ilman yleisöä koronavirustilanteen takia.

Samanlainen jumalanpalveluksia välittävä taajuus on myös Kalajoen seurakunnalla Kalajoen kirkossa. Sen radiolupa jatkuu heinäkuun puoliväliin.

Mediamonitori