Bauer Media ostaa Kuunappi Oy:n radioliiketoiminnan ja sen myötä Radio Classic -kanavan toimilupa siirtyy Bauer Medialle. Liikenne ja viestintävirasto Traficom on hyväksynyt kaupan kohteena olevan yrityksen radiotoiminnan ohjelmistoluvan säilymisen, vaikka määräysvalta yhtiössä tulee siirtymään Bauer Media Finlandille.

Radio Classic -kanavan toimilupa velvoittaa kanavalla soitettavan musiikin koostuvan pääasiallisesti klassisesta musiikista.

– Jatkamme kanavan toimintaa perinteitä kunnioittaen. Osana kanavaperhettämme Radio Classic vahvistaa Bauer Median tahtotilaa kehittää radiokentän monimuotoisuutta, toteaa Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen yhtiön julkaisemassa tiedotteessa.

– Uuden toimilupakauden alussa kaupallisen radiokentän tilanne on mielenkiintoinen ja radiosisällöt laadukkaita. Haluamme kehittää kanavaa yhdessä kuuntelijoiden kanssa ja uskon että hyvin tehty klassisen musiikin kanava löytää jatkossakin yleisönsä, kertoo Tenkanen.

Radio Classic kuuluu tätä nykyä seitsemällä taajuudella (Helsinki, Tampere, Kaarina, Hämeenlinna, Oulu, Kuopio ja Hollola), mutta aseman voimassa olevassa ohjelmistoluvassa ovat myös tällä hetkellä käyttämättä olevat taajuudet Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Raaseporissa, Seinäjoella, Ulvilassa ja Valkeakoskella). Kuunappi Oy sai vuosi sitten Traficomilta luvan lopettaa lähetykset näillä taajuuksilla. Muutos koski vuoden 2019 lopussa päättynyttä toimilupakautta.

Kiinalaisomistuksessa ollut Kuunappi Oy pyöritti Radio Classicia vuodesta 2012. Sitä ennen klassisen musiikin kanava tunnettiin nimellä Rondo Classic. Vuodesta 2010 toimineen Rondo Classicin omistaja oli aikakauslehtikustannusyhtiö Classicus Oy.

Mediamonitori

Twitter