Nettiradio Powerdance aloitti toimintansa

kirjoittanut

kategoriassa

Internetissä on aloittanut elokuun alussa uusi suomalainen elektronisen tanssimusiikin radiokanava Powerdance. Sen perustaja on 15-vuotias Tino Tapanainen, joka pyörittää radiokanavaa ja sitä varten perustettua toiminimeä koulunkäynnin ohessa. Powerdance soittaa musiikkia ympäri vuorokauden, mutta lauantaisin kanavalla on myös pari tuntia juonnettua ohjelmaa.

Helsingissä toimiva nettiradio soittaa tunnettujen artistien tuotantoa tuoreeltaan, joskin soittolistalla on myös viime vuosina tehtyä musiikkia. Ohjelmistossa on lisäksi perjantai- ja lauantai-iltaisin biisejä retrohengessä sekä yhteen miksattua klubimusiikkia. Yöllä Powerdance soittaa trancea. Lauantain iltapäivässä kanava lähettää juonnettua listaohjelmaa, jossa soitetaan 30 kanavalla viikon aikana eniten soittoaikaa saanutta biisiä.

Nuori radioyrittäjä kertoo, että kanavalla on oma paikkansa, vaikka EDM on Suomen radiokanavilla melko paljon soitettua.

– Loop, NRJ ja Sea FM soittavat kyllä elektronista tanssimusiikkia, mutta niillä soi myös muu hittimusiikki. Powerdancella saadaan tunnetun artistin uusi biisi soittoon vaikka heti, Tapanainen huomauttaa.

Tapanainen kertoo perustaneensa nettiradion ja sitä varten toiminimen, koska sopivaa musiikkitarjontaa ei Suomen nettiradioista tuntunut löytyvän. Hän kertoo kuuntelevansa lähinnä ulkomaisia nettiradioita ja kehuu erityisesti Viron nettiradiotarjontaa. Omaa kanavaansa Tapanainen kertoo tehneensä tunnetuksi jakamalla flaijereita viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Assembly-tapahtumassa.

– Kanavan pitäisi alkaa löytää kuuntelijoita parissa kuukaudessa eli lähtee, jos on lähteäkseen, nuorukainen uskoo.

Powerdance-radion rahoitus tulee omasta takaa, eikä sillä toistaiseksi ole kaupallisia yhteistyökumppaneita. Kustannuksia aiheuttavat lähinnä tekijänoikeusmaksut.

Mediamonitori