Aukustiradio on nuorten ääni Jalasjärven tapahtumaviikolla

kirjoittanut

kategoriassa

Kurikan Jalasjärvellä toimiva tapahtumaradiokanava Aukustiradio aloittaa lähetykset ensi maanantaina kello 9 taajuudella 107,1 MHz ja netissä. Aukustiradio liittyy monialaiseen kulttuuritapahtuma Aukustiin, joka järjestetään Jalasjärvellä 11.-13. elokuuta. Radiokanava lähettää juonnettua ohjelmaa päivittäin kello 9-17. Muuna aikana tarjolla on uusintoja päivän lähetyksistä.

Ohjelmantekijöinä on paikallisia nuoria, joiden ikäjakauma on alle parikymppisistä noin 25-vuotiaisiin. He tekevät lähetyksiä ammattimaisten tuottajien johdolla. Osa ohjelmantekijöistä on ollut mukana aikaisemminkin, mutta joka vuosi rekrytoidaan myös uusia nuoria.

– Lähetykset ovat paikallissävytteisiä huumoria unohtamatta, mutta lähetyksissä on myös Aukustissa esiintyvien haastatteluja, kertoo Aukustin tuotantopäällikkö Mikko Jokipii.

Radiokanavan lähetykset kuuluvat Jalasjärven keskustasta noin 15 kilometrin säteellä, mutta esimerkiksi autoradioilla kuuluvuusalue voi olla laajempikin.

Aukusti-tapahtumaa järjestää jalasjärveläinen Mukula ry. Festivaalin lisäksi oheistapahtumia ovat paintball- ja rantalentopalloturnaukset, markkinat, elokuvaesitykset, lastenkonsertti ja hengellisen musiikin konsertti.

Mediamonitori