Paikallisuus säilyy Pohjois-Savon Iskelmässä

kirjoittanut

kategoriassa

Oikea Asema -logoOmistajaa vaihtaneen Oikean Aseman paikallisuus ei katoa, vaikka radioasema alkaa lähettää mediayhtiö SBS:n tuottamaa Iskelmää. Heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen Iskelmä Oikea Asema lähettää paikallisia osuuksia Iisalmen, Kuopion ja Varkauden seuduilla. Toimintaan ei siis tule merkittäviä muutoksia, radioasemalta vakuutetaan.

Oikealla Asemalla on studiot Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Paikalliset ohjelmat sijoitetaan Iskelmän ohjelmavirtaan siten, että esimerkiksi paikallisuutisia kuullaan viidesti päivässä. Arkisin ohjelmistossa on lisäksi paikallisesti tuotettuja ohjelmatunteja. Lauantaisin ohjelma tuotetaan pääosin Pohjois-Savosta.

Iskelmä Oikean Aseman päätoimittaja Hannu Ala-Pappila sanoo, että toimitus pystyy keskittymään paremmin paikallisten aiheiden käsittelemiseen lähetyksissä, kun ei-paikalliset osuudet imuroidaan Tampereella sijaitsevasta Iskelmän toimituksesta. Radion uudistus ei poista taajuuksilta vanhoja tuttuja radioääniä, vaikka mukaan tuleekin uusia juontajia.

– Paikallista ohjelmaa tulee olemaan useita tunteja päivässä. Muun muassa suositut urheilulähetykset säilyvät ohjelmistossa, Ala-Pappila sanoo.

Iskelmä Oikea Asema ja Pieksämäellä toimiva Iskelmä Keski-Savo kuuluvat osittain samalla alueella ja lähettävät osittain samaa, Tampereelta tulevaa Iskelmä-ohjelmaa. Ala-Pappila ei pidä tilannetta ongelmallisena, koska Varkauden taajuudelta tulevat omat paikallisohjelmat ja mainokset. Kuuntelija lopulta valitsee, mitä radiostaan kuuntelee.

– Oikean Aseman Kuopion taajuutta kuunnellaan Ylä-Savossa, vaikka meillä on siellä Iisalmessakin tuotettua ohjelmaa, Ala-Pappila heittää.

Oikea Asema eli Pohjois-Savon Paikallisradio Oy siirtyi pohjalaisen Kevyt Kanavan omistukseen. Kevyt Kanavan radioita ovat Etelä-Pohjanmaalla kuuluva Iskelmä Pohjanmaa, rock-asema City Pohjanmaa ja Oulussa toimivan paikallisradio Iskelmätoive. Lisäksi yhtiöllä on osavaltakunnallinen IskelmäTV Harju & Pöntinen -kanava.

Hukala.net