Kesäkuu tuo Radio Auteren ääneen

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Autere -logoMäntän paikallisradiokanava Radio Autere aloittaa lähetykset maanantaina 1. kesäkuuta taajuudella 106,6 MHz. Mäntän rajan tuntumassa Jämsän puolella sijaitseva lähetin välittää radiolähetyksen Mänttä-Vilppulan naapurikuntiin saakka. Kanavaa voi perinteisen ulan lisäksi kuunnella netissä. Radio Auteren ohjelmistolupa on voimassa elokuun loppuun.

Radio Autere iskee paikallisiin aiheisiin ja tapahtumiin lähettäen toimitettua ohjelmaa arkisin kello 8-18. Illat ja yöt kanava soittaa musiikkia, ja myöhemmin paikallisradion taajuuksilla kuullaan myös Järviradion ohjelmistoa. Radio Autere onkin saanut teknistä apua Järviradiosta.

Uuden radiokanavan toimituksessa on entisiä ja nykyisiä mänttäläisiä, jotka tuottavat monipuolista ohjelmaa kesäisistä aiheista ja Mäntän kulttuuritarjonnasta. Radio Auteren musiikillinen linjaus käsittää rock- ja pop-musiikkia, iskelmää sekä paikallisia bändejä. Kanavan tarkoituksena onkin antaa myös paikallisille kyvyille radioaikaa.

Radio Auteren toimituksen johdossa on Taru Helpi. Markkinoinnista vastaa Keijo Tuominen.

Toistaiseksi kanava on kesäradio, mutta tulevaisuuden suuntakuvioitakin on kanavan taustajoukoissa jo pyöritetty.

– Lähetämme elokuun jälkeen mahdollisesti pari kuukautta pelkästään netissä ja jatkamme sitten uudella kolmen kuukauden luvalla, Tuominen kommentoi.

Jos radiotoiminta osoittautuu kannattavaksi, saatetaan radiolle hakea pysyvämpää lupaa. Tuomisen mukaan uuden radion aloitus on huomattu Mäntässä, joten mainosaikaa on saatu myytyä.

Mediamonitori


Kommentit

4 vastausta artikkeliin “Kesäkuu tuo Radio Auteren ääneen”

  1. Saukko Eetu avatar
    Saukko Eetu

    Toistaiseksi melko suppea levyvalikoima kun samat biisit soi. Mutta tämä on mielenkiintoinen uusi tuttavuus muuten. Ehkä saavat monipuolisemman kattauksen musiikkia ja kanavan kunnolla käyntiin, sitä odotan.

  2. Autereen etusivulla sanotaan ”Meillä ei ole soittolistoja ja musiikki pitää sisällään yhtä lailla niin vanhoja Finnhitsejä kuin 60-70-luvun rautalankaa sekä uusinta tanssi- ja indie poppia.”, mutta totuus on ilmeisesti toinen. Yölläkin tulee omaa soittolistaa, eikä Järviradion ohjelmaa – ainakin striimissä.

    Aseman striimin: http://radio.6net.fi:8000/autere.m3u laatu vaihtelee 64 kbps mono ja 320 kbps stereo välillä.

  3. Hienoia kuulla Anneli Kaunislehdon haastattelua, kiitos.

  4. Jossain siellä sivuilla mainittiin aseman aloittaessa, että myöhemmin alkavat Järviradion ohjelmistoa taajuudella. Ilmeisesti vain FM-taajuudella ei nettiradiossa?

    Radio Autere alkoi välittämään ”facebook sivun perusteella” (12.06.2015) ensimmäinen ohjelma Country Club kello 20.00 alkaen.

    Asema sijoittuu jonnekki nykyisin formaattiradioiden, radio kajauksen ja Järviradion välimaastoon. Aika näyttää onko juuri tälläiselle radiokanavalle tilausta.