Radio Vaasalle lykkäystä Kokkolaan

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Vaasa -logoViestintävirasto on hyväksynyt Oy Radio Vaasa Ab:n hakemuksen lisäajan saamisesta Kokkolan taajuuden käyttöönotossa. Toimilupaehtojen mukaisesti Radio Vaasan olisi pitänyt aloittaa lähetykset Kokkolan seudulla taajuudella 100,3 MHz viimeistään 15. tammikuuta 2015. Radioyhtiö jätti virastoon lykkäyshakemuksen tammikuun alussa.

Radio Vaasa perusteli hakemustaan sillä, että radioyhtiön toimitusjohtaja vaihtui omistajanvaihdoksen vuoksi, ja samasta syystä yhtiön henkilöstö vaihtui suurelta osin. Viestintävirasto katsoo, että Oy Radio Vaasa Ab:n esittämät perusteet ja määräysvallan muutos muodostavat kokonaisuudessaan painavan syyn, jonka perusteella radioyhtiölle voidaan myötää lisäaikaa toiminnan aloittamisessa. Radio Vaasan tulee aloittaa Kokkolassa viimeistään 15.7.2015. Muussa tapauksessa Radio Vaasa menettää taajuuden.

Viestintävirasto noudattaa päätöksissään vuoden 2015 alussa voimaan tullutta uutta viestintälainsäädäntöä. Lähetystoiminta on aloitettava ohjelmistoluvassa määritetyillä taajuuksilla viimeistään puolen vuoden kuluessa luvan voimaanastumispäivästä. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi Radio Vaasalle taajuuden Kokkolasta viime heinäkuussa.

Mediamonitori – Viestintävirasto