Mäntän kesässä kuuluu Radio Autere

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Autere -logoMäntän seudulla alkaa kesäkuussa kuulua uusi paikallisradio taajuudella 106,6 MHz. Seutukunnan kesätapahtumiin, kulttuuriin, taiteeseen ja palveluihin keskittyvä Radio Autere toimii yhteistyössä Järviradion kanssa. Uusi asema lähettää kolmen kuukauden pituisella tilapäisellä ohjelmistoluvalla. Lähetykset jatkuvat elokuun loppuun. Ohjelmaa voi kuunnella myös nettiradiosta.

Radio Autere tavoittelee taajuudelle kuuluvuusalueen asukkaiden ohella alueella vierailevia matkailijoita. Radio Auteren oman ohjelmiston lisäksi kanavalta kuullaan Järviradion lähetyksiä. Kanava haluaa olla mukana tavallisten ihmisten arjessa luomassa myönteistä tunnelmaa kesään sopivan musiikin avulla.

Uusi radioasema etsii parhaillaan toimitiloja Mäntästä. Asema toimii freelancerien ja avustajien voimin. Jämsän puolella sijaitsevan lähettimen kuuluvuus kantaa Mänttä-Vilppulan ohella Ruovedelle, Jämsään, Orivedelle ja Keuruulle.

Radio Auteren taustalla on Storkivi Oy. Kanavan musiikkilinjasta ja markkinoinnista vastaa Keijo Tuominen. Toimitusta vetää Taru Helpi.

Mäntässä ei ole ennen toiminut paikallisradiota, mutta Tuominen uskoo uuden kanavan löytävän kuulijoita. Kesän jälkeen edessä on kahden kuukauden pakollinen tauko, mutta lähetyksiä saatetaan jatkaa heti sen jälkeen joulun edellä.

Mediamonitori

{jcomments off}