Radio Megan mittariin 20 vuotta

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Mega -logoOulun vanhin paikallisradio Radio Mega juhlii 20-vuotista äänessäoloaan ensi keskiviikkona Oulussa. Radio Megan syntymäpäiväjuhlassa Club Teatrialla esiintyvät Sonata Arctica, ”Back to The Rainbow” -nimikkeellä esiintyvät vanhat laulajatähdet Graham Bonnet ja Joe Lynn Turner, hard rock -konkari Zero Nine sekä oululainen rock-yhtye Kolera. Radio Megan juhlaviikon konsertit jatkuvat perjantaina 6.6. Dion keikalla, ja viikko huipentuu sunnuntaina 8.6. Sebastian Bachin konserttiin.

Radio Megan taustayhtiö Oulun Horisontti Oy sai paikallisradioluvan keväällä 1988. Radio Megan ensimmäinen toimintapäivä oli 4. kesäkuuta 1988. Kahdenkymmenen vuoden aikana Megan studiot ja toimitilat ovat sijainneet kulloisenkin ajan tarpeen mukaan Oulun ydinkeskustassa eri osoitteissa. Nykyisin Radio Mega toimii Hallituskatu 21:ssä.

Oulu oli maamme suurimmista kaupungeista viimeinen, jonne myönnettiin paikallisradiolupa 80-luvulla. Radio Megan lisäksi oman toimiluvan sai Oulun Kaiku Oy, jonka pyörittämä Radio Kaiku aloitti lähetykset syksyllä 1988. Kaiku hiljeni talousvaikeuksiin vuonna 1991.

Nykyään SBS Finland Oy:n omistama Radio Mega työllistää kolme vakituista toimittajaa, kuusi freelancer-toimittajaa sekä yhden toimihenkilön. Mediamyynti on ulkoistettu Megan entisen toimitusjohtajan Markku Niemitalon omistamalle Mediadealer Oy:lle, joka työllistää Pohjois-Suomessa kuusi mediamyynnin ammattilaista.

Hukala.net