Radio City -logoViime vuonna Lahdessa, Kouvolassa, Kotkassa ja Lappeenrannassa teknisillä radioluvilla lähetykset aloittanut Radio City kuuluu pian entistä vahvemmin kaupunkien lähialueilla. Valtioneuvosto myönsi viime viikolla Radio Citylle ohjelmistoluvat Lahden ja Kaakkois-Suomen taajuuskokonaisuuksiin. Isommat lähetystehot mahdollistavat luvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Samalla yksi lyhytaikaisilla luvilla lähettänyt radio vakiinnuttaa asemansa.

Valtioneuvosto antoi ohjelmistolupia erityisesti sellaisille hakijoille, jotka ovat lähettäneet useilla peräkkäisillä lyhytaikaisilla radioluvilla. Radio Citylle tämä kuitenkin merkitsi Porvoon taajuuden menettämistä. Cityn taustayhtiö SBS Discovery Radio Oy ei hakenut Porvooseen toimilupaa kustannussyistä. Näin ollen City joutui luopumaan Porvoon taajuudesta viime perjantaina.

Kaakkois-Suomessa SBS tulee hyödyntämään sen nykyisiä toimituksia. Yhtiöllä on Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa Iskelmän paikallistoimitukset. Myös Lahteen luvataan paikallislähetyksiä vuodenvaihteeseen mennessä. Lahdessa SBS:llä ei ole toimitusta.

Mediajohtaja Juha Ourila kertoo, että toimiluvan varmistuttua yhtiö antoi toimeksiannon palveluntarjoajalleen Digitalle aloittaa tehojenkorotus- ja tarkastusprosessi Viestintäviraston kanssa. Radio City jatkaa Kouvolassa ja Lappeenrannassa nykyisillä taajuuksilla 104,0 MHz ja 106,5 MHz. Kotkassa taajuudeksi tulee 106,4 MHz ja Lahdessa 102,0 MHz.

Radio City on viime aikoina laajentunut monille uusille alueille. Kevyt Kanava Oy:n tuottamana City on alkanut kuulua Vaasan ja Kokkolan seuduilla sekä Pohjois-Savossa. Etelä-Savon Radio Citystä vastaa Järvi-Savon Viestintä Oy. Myös muut uudet paikkakunnat kiinnostavat Ourilan mukaan SBS:ää, mutta esimerkiksi Kajaaniin tai Joensuuhun Cityä ei ainakaan tällä haavaa saada.

– Meillä ei ole siellä toimilupia, eivätkä paikalliset luvanhaltijat ole olleet meihin yhteydessä.

Lyhytaikaisten lupien ketjuttamisesta ehti tulla maan tapa, mutta ensi vuoden alussa voimaan tuleva viestintälainsäädännön päivitys eli tietoyhteiskuntakaari muuttaa käytäntöjä tilapäisradioille varatuilla taajuuksilla. Tämä koskee SBS:n kanavista Radio Pookia, joka on toiminut Rovaniemellä teknisillä radioluvilla ja 50 watin teholla. Jatkossa lähetyksiä voi jatkaa vain kolme kuukautta. Sen jälkeen on pidettävä vähintään kahden kuukauden lähetystauko.

– Pitää keksiä joku ratkaisu. Merkittävä osa taajuuksista, joita on tullut hakuun, on koordinoitu nimenomaan meidän pyynnöstä siitäkin huolimatta, että me emme lupia saisikaan. Kilpailu on aina hyvästä. Liika kilpailu sen sijaan voi tappaa koko kaupungin, Ourila huomauttaa.

Mediamonitori

Viime vuonna Lahdessa, Kouvolassa, Kotkassa ja Lappeenrannassa teknisillä radioluvilla lähetykset aloittanut Radio City kuuluu pian entistä vahvemmin kaupunkien lähialueilla. Valtioneuvosto myönsi viime viikolla Radio Citylle ohjelmistoluvat Lahden ja Kaakkois-Suomen taajuuskokonaisuuksiin. Isommat lähetystehot mahdollistavat luvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Samalla yksi lyhytaikaisilla luvilla lähettävä radio vakiinnuttaa asemaansa.

Valtioneuvosto antoi ohjelmistolupia erityisesti sellaisille hakijoille, jotka ovat lähettäneet useilla peräkkäisillä lyhytaikaisilla radioluvilla. Radio Citylle tämä kuitenkin merkitsi Porvoon taajuuden menettämistä. Cityn taustayhtiö SBS Discovery Radio Oy ei hakenut Porvooseen toimilupaa kustannussyistä. Näin ollen City joutui luopumaan Porvoon taajuudesta viime perjantaina.

Kaakkois-Suomessa SBS tulee hyödyntämään sen nykyisiä toimituksia. Yhtiöllä on Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa Iskelmän paikallistoimitukset. Myös Lahteen luvataan paikallislähetyksiä vuodenvaihteeseen mennessä. Lahdessa SBS:llä ei ole toimitusta.

Mediajohtaja Juha Ourila kertoo, että toimiluvan varmistuttua yhtiö antoi toimeksiannon palveluntarjoajalleen Digitalle aloittaa tehojenkorotus ja tarkastusprosessi Viestintäviraston kanssa. Radio City jatkaa Kouvolassa ja Lappeenrannassa nykyisillä taajuuksilla 104,0 MHz ja 106,5 MHz. Kotkassa taajuudeksi tulee 106,4 MHz ja Lahdessa 102,0 MHz.
 
 
Radio City on viime aikoina laajentunut monille uusille alueille. Kevyt Kanava Oy:n tuottamana City on alkanut kuulua Vaasan ja Kokkolan seuduilla sekä Pohjois-Savossa. Etelä-Savon Radio Citystä vastaa Järvi-Savon Viestintä Oy. Myös muut uudet paikkakunnat kiinnostavat Ourilan mukaan SBS:ää, mutta esimerkiksi Kajaaniin tai Joensuuhun Cityä ei ainakaan tällä haavaa saada.
 
-Meillä ei ole siellä toimilupia, eivätkä paikalliset luvanhaltijat ole olleet meihin yhteydessä.
 
Lyhytaikaisten lupien ketjuttamisesta ehti tulla maan tapa, mutta ensi vuoden alussa voimaan tuleva viestintälainsäädännön päivitys eli tietoyhteiskuntakaari muuttaa käytäntöjä tilapäisradioille varatuilla taajuuksilla. Tämä koskee SBS:n kanavista Radio Pookia, joka on toiminut Rovaniemellä teknisillä radioluvilla ja 50 watin teholla. Jatkossa lähetyksiä voi jatkaa vain kolme kuukautta. Sen jälkeen on pidettävä vähintään kahden kuukauden lähetystauko.
 
-Pitää keksiä joku ratkaisu. Merkittävä osa taajuuksista, joita on tullut hakuun, on koordinoitu nimenomaan meidän pyynnöstä siitäkin huolimatta, että me emme lupia saisikaan. Kilpailu on aina hyvästä. Liika kilpailu sen sijaan voi tappaa koko kaupungin, Ourila huomauttaa.
Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE

Aiheen kommentointi on lukittu. Uusia kommentteja ei oteta vastaan.

Twitter