Metroradio luopuu Classic Radiosta

kirjoittanut

kategoriassa

Mediakonserni Metroradio Finland Oy on halukas myymään klassisen musiikin erikoiskanava Classic Radion. Yhtiö aikoo vahvistaa kolmen muun kanavansa eli Radio SuomiPOPin, Groove FM:n ja Metro FM:n toimintaa luopumalla profiililtaan erilaisen Classic Radion toiminnoista. Metroradion tavoitteena on luopua kanavasta vuoden loppuun mennessä.

Toimitusjohtaja Pekka Hurmeen mukaan Classic Radio poikkeaa liikaa Metroradion muusta kanavatarjonnasta. Yhtiön tavoitteena on panostaa entistä rivakammin jäljelle jääviin kanaviin.

– Classicin mainosmyynti on ollut vähäisempää muihin kanaviimme verrattuna, mutta sen myyntiluvut eivät ole painaneet Metroradion tulosta pakkaselle. Metroradio Finlandin taloudellinen tulos on positiivinen, Hurme tähdentää. Hänen mukaansa joitakin kiinnostuneita ostajaehdokkaita on ilmoittautunut, mutta toistaiseksi kauppoja ei ole tehty.

Metroradio pyrkii ensisijaisesti myymään Classic Radion ostajalle, joka sitoutuu panostamaan kanavan toimintaan. Vaihtoehtona on Classic Radion alasajo, joka toteutettaisiin lähikuukausina. Hurmeen mielestä kanavan kuoppaaminen olisi kaiken kaikkiaan ikävä asia.

– Joka tapauksessa haluamme päästä eroon kanavasta pian. Uuden omistajan on jatkettava nykyisellä klassisen musiikin ohjelmaformaatilla, koska muuten toimilupa raukeaa. Formaatin muuttaminen vaatii valtioneuvoston hyväksynnän. Itse emme olleet kiinnostuneita hakemaan muutosta toimilupaan, Hurme tarkentaa.

Classic Radion toimilupa on Metroradio Finlandin tytäryhtiöllä Profiso Oy:llä. Metroradio ehti jo tehdä esisopimuksen radiotoimintaa Suomessa harjoittavan 4Radio Oy:n kanssa Classic Radion myymisestä. Yhtiöt hakivat valtioneuvostolta ennakkopäätöstä luvan siirtämisestä 4Radiolle. Valtioneuvosto ei hyväksynyt kauppaa kyseenalaistamalla 4Radion taloudelliset mahdollisuudet pyörittää osavaltakunnallista radiokanavaa.

Hukala.net