Hilander ja Heikkilä viihdyttävät Turun Ylessä

kirjoittanut

kategoriassa

Yle Turku -logoPitkän uran Turun paikallisradioissa tehneet viihdyttäjät Heikki Hilander ja Markku Heikkilä siirtyvät Ylen maakuntaradion ohjelmantekijöiksi. Koomikko-imitaattori Hilander ja Förin äijä Heikkilä aloittavat yhteisen radio-ohjelman Turun Radiossa tiistaina 18.3. Herrat pureksivat Varsinais-Suomen ajankohtaisia asioita ja uutisia kerran viikossa Förillä reissaten.

Ohjelmantekoon ryhdyttiin Hilanderin aloitteesta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pitkän linjan turkulaiset viihdyttäjät tekevät yhteistä radio-ohjelmaa.

– Olemme varmaan 30 vuotta puhuneet, että olisi hauska tehdä jotakin porukassa, Heikkilä kertoo.

Turkulaiseen maisemaan lähtemättömästi kuuluva kaupunkilautta Föri on mukana ohjelmassa tavalla tai toisella.

– Kun kyse on ajankohtaisradiosta ja päivän uutisista, mietimme, mikä olisi luonteva käsittelytapa. Perusturkulainen tapa on, että istutaan Förillä ja jutellaan, Markku Heikkilä tiivistää.

Koska mukana on imitaattori Hilander, Förin kyytiin saadaan kustannustehokkaasti pari-kolmekymmentä muutakin hahmoa.

– Ne tulevat ihan samaan hintaan. Ei tarvitse ruveta muita alveja maksamaan, Hilander vahvistaa.

Ensimmäisessä jaksossa on kyse eurovaaleista, toisessa jääkiekon mestareiden liigasta. Naisvieraita Förillä saadaan kuulla harvemmin, koska Hilander osaa matkia vain Tarja Halosta. Hauskat miehet Hilander ja Heikkilä kuuluvat Turun Radion taajuuksilla tiistaisin kello 11.40 ja uusintana torstaisin kello 8.20. Ohjelmia voi kuunnella myös Yle Areenassa.

Markku Heikkilä ja Heikki Hilander viihdyttävät Ylen kuuntelijoita

Viihdemiehet Markku Heikkilä ja Heikki Hilander aloittavat oman ohjelman Yle Turun Radiossa (Kuva: Yle).

Mediamonitori – Yle Turku