Ministeriö julkisti uudet paikallisradiotaajuudet

kirjoittanut

kategoriassa

LVM-logoLiikenne- ja viestintäministeriön torstaina tekemä muutos radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan jättää peräti 15 taajuuskokonaisuutta julkiseen hakuun. Uusia paikallisradioita voidaan perustaa Tampereelle, Vaasaan, Jyväskylään, Turkuun, Helsinkiin, Iisalmelle, Pieksämäelle, Ouluun ja Seinäjoelle. Toimilupien hakuaika päättyy 12. syyskuuta. Lisäksi ministeriö hyväksyi kymmenelle osavaltakunnalliselle ja paikalliselle radiolle lisätaajuuksia kuuluvuusalueiden laajentamiseen.

Uusista paikallisradiotaajuuksista kolme on haettavissa Tampereelle, kaksi Jyväskylään, Turkuun ja Vaasaan sekä yksi Helsinkiin, Iisalmelle, Pieksämäelle, Ouluun ja Seinäjoelle.

Ministeriön mukaan uusilla radioluvilla pyritään vahvistamaan alueellista viestintää huomioimalla muun muassa erityisryhmien tarpeet ja takaamaan radiotarjonnan monipuolisuus. Syksyllä eduskunta alkaa käsitellä uutta viestintälainsäädäntökokonaisuutta eli tietoyhteiskuntakaarta. Lakiuudistusten tavoitteena on selkeyttää radiotoiminnan toimilupamenettelyä.

Nykyiset ja tulevat radiotoimiluvat ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Tämä oli viimeinen laaja täydennyskierros nykyisen lupakauden aikana.

Mediamonitori – LVM