Sedu Koskiselle oma synttäriradio

kirjoittanut

kategoriassa

Suomalaisessa radiotoiminnassa koetaan erikoinen hetki, kun ravintoloitsija Seppo ”Sedu” Koskinen saa syntympäivälahjanaan oman radion. Kyseessä on tilapäisellä luvalla lähettävä Sedu FM, joka kuuluu Helsingissä taajuudella 102,0 MHz. Radio tulee syntymäpäiviään viikonloppuna viettävälle Koskiselle yllätyksenä, kerrotaan radioaseman taustajoukoista. Sedu FM lähettää Koskisen lempimusiikkia, jota on muun muassa 1970-luvun diskomusiikki. Levyvalinnoista vastaavat Koskisen ystävät. Tarjolla on kerran tunnissa myös James Bond -aiheista musiikkia.

Sedu FM:n radiolupa on voimassa maanantaihin saakka. Asema lähettää 50 watin teholla Pasilan linkkitornista.

Suomessa tämäntyyppiset yksittäisen henkilön muistamiseen perustetut radiot ovat harvinaisia. Sedu FM lienee Suomen ensimmäinen syntymäpäiväradio. Myös hääparia on juhlistettu radiolla. Tämä tapahtui muutama vuosi sitten Kymenlaaksossa.

Mediamonitori