Kevyt Kanava etsii uusia taajuuksia

kirjoittanut

kategoriassa

Alueellista radiotoimintaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla harjoittava Kevyt Kanava Oy haluaa kurottaa kohti länttä. Yhtiö on valmis luopumaan City Pohjanmaan taajuudesta Jalasjärvellä, jos sille myönnetään vastineeksi uusi taajuus Kristiinankaupungista. Kevyt Kanava ehdottaa lausunnossaan liikenne- ja viestintäministeriölle, että yhtiö saisi luvan lähetysten aloittamiselle Pyhävuoren taajuudella 104,2 MHz.

Saman yhtiön tavoitteena on laajentaa Mikkelin tulevan paikallisradion kuuluvuutta kohti Keski- ja Pohjois-Savoa. Kevyt Kanava sai paikallisradioluvan Mikkeliin tänä keväänä. Yhtiö haki ensisijaisesti lupaa Pohjois-Savoon, jossa sillä on omistuksessa Iskelmä Oikea Asema. Liikenne- ja viestintäministeriölle lähettämässään lausunnossa Kevyt Kanava ilmaisee halunsa saada lisätaajuus Varkauteen. Samalla yhtiö ehdottaa Oikean Aseman Sonkajärven ja Siilinjärven taajuuksien siirtämistä Mikkelin taajuuskokonaisuuteen. Myös kokonaan uudet taajuudet kelpaavat Kevyt Kanavalle.

Ministeriö pyytää asiasta lausuntoja kaikilta radioyhtiöiltä. Lausunnot liittyvät samalla taajuuskäyttösuunnitelman päivitykseen, joka on tarkoitus saada valmiiksi vielä tänä kesänä.

Mediamonitori