Viestintävirasto: ”Puolet ohjelmistosta oltava paikallista”

kirjoittanut

kategoriassa

Viestintävirasto-logoRadioiden toimilupavalvonnasta vastaava Viestintävirasto on ottanut kantaa paikallisradioiden paikallislähetysten määrään. Viestintäviraston mukaan paikallisradion toimituksellisesta aineistosta puolet on oltava paikallisohjelmaa arkisin kello 6-18. Mainoksia ei lasketa paikalliseksi ohjelmaksi. Radioyhtiöt ovat saaneet viraston kannanoton tiedokseen torstaina.

Nykyisten toimilupaehtojen mukaan paikallisradion ohjelmiston tulee koostua kuuluvuusalueen väestölle suunnatusta ohjelmistosta, joka sisältää erityisesti kuuluvuusalueen asioita käsittelevää tai kuuluvuusalueen erityisryhmiä palvelevaa toimituksellista aineistoa. Lähetyksen tulee olla selvästi tunnistettavissa omaksi, itsenäiseksi ohjelmistokseen. Viraston radioille lähettämässä lausunnossa painotetaan, että toimiluvat eivät määrittele sitä, missä paikallisohjelma tuotetaan.

Viestintäviraston tekemä linjaus liittyy sekä viraston viime vuonna tekemään radioiden toimilupien toteutumistutkimukseen että virastolle tehtyihin valituksiin. Virasto selvitti viime vuonna kymmenen radioaseman ohjelmasisältöjä. Joukko paikallisradioita vaati aiemmin tänä keväänä Viestintävirastolta toimilupien tehokkaampaa valvontaa. Radiot jättivät virastolle yhteisen lausunnon, jossa vaadittiin erityisesti Iskelmä-paikallisradioita tuottavan SBS Finlandin toiminnan tutkimista. Iskelmä toimii useilla paikallisradioluvilla eri puolella Suomea. Valituksen tehneet radiot katsoivat Iskelmän lähettävän liian vähän paikallista ohjelmaa.

Viestintävirasto käyttää tuoretta linjaustaan tulevissa toimilupaseurannoissa. Linjauksella poistetaan samalla liiallista tulkinnanvaraisuutta, jota toimiluvissa on ollut.

Hukala.net