Mediamonitori julkaisee koosteen vuoden 2015 aikana voimassa olevista radioluvista. Taulukkomuotoisessa luettelossa on mainittu kaikki ohjelmistoluvalla tai pelkällä teknisellä radioluvalla lähettävät tilapäisradiot ja tapahtumaradiot. Osioita on 4-5 ja niitä saatetaan lisätä vuoden aikana tarpeen mukaan. Urheilutapahtumien radiot (usein kenttäkuulutukseen liittyvät radioluvat ja raviradiot), oppilaitosten ja opiskelijatahojen radiot, uskonnolliset radioasemat (seuraradiot ja säännöllisesti lähettävät tilapäisasemat) sekä muut  asemat ovat samassa listassa.

Eri osioissa noudatetaan paikkakuntakohtaista aakkosjärjestystä. Tässä luettelossa ovat vain tilapäisellä luvalla lähettävät asemat. Yleisradion kanavat ja vuoden 2019 loppuun voimassa olevilla ohjelmistoluvilla lähettävät asemat sekä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen myöntämillä ohjelmistoluvilla toimivat radiot ovat Mediamonitorin Taajuuslistalla.

Taulukko perustuu Viestintäviraston julkaisemiin lupatietoihin. Taulukossa mainittu asema ei välttämättä lähetä lainkaan, vaikka sen lupa olisikin voimassa.

Paikkakunta

Asema Taajuus (MHz)
Teho (W)
Lupa-aika Luvanhaltija
Oppilaitosradiot / opiskelijaradiot





Espoo Radiodiodi 103,1 50 8.4.-1.5.2015 Walpurinaikaisen radiotoiminnan tuki Walpuri ry
Helsinki Kaupunkiradio
107,4 100 23.2.-17.5.2015 Helsingin kristillisen opiston säätiö
Helsinki Trombit FM
93,6 50 9.3.-11.4.2015 Helsingin Evankelisen Opiston Säätiö
Joensuu SciFest Radio 98,7 1000 21.-26.4.2015 Joensuun Tiedeseura - Joensuu Science Society ry
Mynämäki Radio Taajama 104,2 200 21.1., 4.2., 25.2., 4.3., 11.3., 14.-16.4., 21.-23.4., 5.-7.5., 12.-13.5. & 19.-20.5.2015 Mynämäen kunta / Mynämäen lukio
Oulu Rattoradio 98,1 500 13.-30.4.2015 Rattoradio ry
Ranua Opistoradio
94,8 50 1.2.-31.3.2015 & 1.10.-30.11.2015
Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry
Rovaniemi Radio Säteily 104,4 50 1.-26.4.2015 Lapin yliopiston taideaineiden opiskelijat TAO ry
Tampere Rakkauden Wappuradio 101,6 200 13.-30.4.2015 Wappuradion Tuki ry
Ylivieska Make@radio 106,8 500 28.9.-18.12.2015 Jokilaaksojen Koulutuskuntayhtymä / Ylivieskan ammattiopisto
Urheilu / raviradiot / harraste




Raviradiot





Joensuu Joensuun raviradio
98,4 5 5.1.-4.4.2015 & 5.4.2015-4.4.2016
Joensuun Ravirata Oy
Joensuu Kuninkuusravit 89,3 10 31.7.2015 Taustamarkkinat Oy
Jyväskylä Killerin raviradio
90,5 5 10.9.2014-9.9.2015 & 21.9.2015-20.9.2016
Keski-Suomen Ravirata Oy
Kaustinen Kaustisen raviradio 92,4 10 9.10., 14.10., 28.10., 6.11., 27.11. & 6.12.2015 EP Sound Service
Kuopio Nilsiän jääravit 102,7 10 21.2.2015 Taustamarkkinat Oy
Mikkeli St Michel 88,2 10 17.-20.7.2015 Taustamarkkinat Oy
Oulu Oulun raviradio
97,7 5 10.10.2014-9.10.2015 & 16.11.2015-15.11.2016
Pohjolan Hevosystävät ry
Pori Porin raviradio
103,8 1 29.1.2014-30.6.2015 SV-Sound Oy
Seinäjoki Seinäjoen raviradio
90,4 5 11.11.2014-7.7.2015 & 8.7.2015-7.7.2016
Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
Turku Turun raviradio
89,3 5 10.1.-31.12.2015 Turun Hippos ry
FHRA kiihdytysajot FHRA Marketing Oy
Kalajoki SM-kiihdytyskisat 98,0 20 25.-26.7.2015
Kauhava PowerPark Weekend 91,8 20 14.-16.8.2015
Loimaa SM-kiihdytyskisat 92,3 20 27.6.-5.7.2015 & 28.-30.8.2015
Pieksämäki SM-kiihdytyskisat 96,8 20 15.-17.5.2015 & 15.-16.8.2015
Motocross, enduro ym. Suomen Crossi Tulokset
Alavus Motocross kisaradio 90,9 5 17.-19.7.2015
Hattula Cross Country 91,7 5 18.4.2015
Hausjärvi Motocross kisaradio 91,0 5 1.-3.5.2015, 23.5.2015 & 21.-23.8.2015
Heinola Motocross kisaradio 105,5 5 5.-6.6.2015 & 11.-13.9.2015
Iisalmi Motocross kisaradio 105,4 5 12.-14.6.2015
Imatra Motocross kisaradio 99,4 5 15.-17.5.2015, 31.7.-2.8.2015 & 5.9.2015

Joensuu Cross Country 101,1 5 21.2.2015
Karkkila Motocross kisaradio 98,4 5 24.-26.7.2015
Kitee Cross Country 103,9 5 2.-3.10.2015
Kitee Cross Country 104,8 5 21.2.2015
Laitila Motocross kisaradio 89,4 5 25.-27.9.2015
Loppi Cross Country 92,9 5 1.-3.5.2015
Mäntyharju Motocross kisaradio 96,7 5 14.-16.8.2015
Orimattila Motocross kisaradio 107,0 5 28.-30.8.2015
Pori Motocross kisaradio 91,3 5 22.-24.5.2015
Raahe Motocross kisaradio 99,0 5 10.-12.7.2015
Rauma Endurocross 89,1 5 13,-14.5.2015 & 26.-28.6.2015
Riihimäki Enduro kisaradio 91,0 5 25.-27.9.2015
Rovaniemi Motocross kisaradio 89,0 5 3.-6.7.2015
Salo Classic Motocross kisaradio 96,3 5 14.-16.8.2015
Siiinjärvi Motocross kisaradio 96,3 5 14.-16.8.2015
Sipoo Cross Country 97,1 5 29.-30.5.2015
Sipoo Cross Country 97,2 5 3.-5.7.2015
Säkylä Cross Country 92,3 5 16.-17.10.2015
Vantaa Motocross kisaradio 92,2 5 4.-6.9.2015
Neste Oil Rally Reijo Ruosila
Jyväskylä 89,2 25 26.7.-1.8.2015
Jyväskylä 98,7 25 26.7.-1.8.2015
Jyväskylä 101,9 25 26.7.-1.8.2015
Jyväskylä 104,0 25 26.7.-1.8.2015
Jämsä 99,0 25 26.7.-1.8.2015
Muu moottoriurheilu
Heinävesi Heinäveden Vauhtiajot 95,1 5 22.8.2015 GURU Entertainment & Security Oy
Hirvensalmi Autourheilu 96,7 20 28.2.-1.3.2015 T:mi Tarkan Torvi
Honkajoki Moottiriurheilu 95,0 25 18.-20.6.2015, 18.-19.9.2015 & 9.-11.10.2015 Opo's Sound Oy
Hämeenlinna Ahveniston kisaradio 91,7 15 16.-17.5.2015, 6.6.2015, 8.8.2015 & 15.-16.8.2015
Karting-Carp X-Pertti Oy
Hämeenlinna RADALLE.com 91,7 25 25.-26.9.2015 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Jalasjärvi Autourheilu 103,6 30 6.-28.2.2015 La-Lo Point Oy
Huittinen Seloy SM-rallisprint 107,0 50 26.9.-11.10.2015 Powerrent
Kalajoki Radio Bimmer 98,0 25 16.-19.7.2015 Joka Ohjelmat Oy
Kankaanpää Vauhdin Festivaali 95,4 10 8.8.2015 Jari Leskinen Ky
Kauhava Tractor Pulling SM 89,1 50 15.-16.8.2015 Ohjelmatoimisto Viihdehuiput Oy
Keuruu Keurustarvike Sprint 95,7 20 11.-12.7.2015 Ääni-Arska
Kitee Tengtools-ralli 104,8 50 17.-22.8.2015 K-KUA Sport Oy
Konnevesi Jäärata-SM 101,9 5 15.3.2015 Oy Noice Light Ltd
Kouvola RADALLE.com 94,4 25 7.11.2015 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Kurikka Rata-SM Botniaring 103,6 10 12.-14.6.2015 T:mi Tarkan Torvi
Laihia Pop-Pankki Rallisprint 103,6 20 8.-9.8.2015 T:mi Tarkan Torvi
Lapua Kisaradio 91,8 30 1.2.2015 T:mi Tarkan Torvi
Leppävirta Autourheilutapahtuma 100,6 50 17.-19.9.2015 K-KUA Sport Oy
Liperi EVK-liiga 89,6 20 12.-13.9.2015 T:mi Tarkan Torvi
Loimaa RADALLE.com 92,3 25 10.-13.9.2015 RADALLE Urheiluautoilijat ry
Loimaa Road Racing kisaradio 92,3 5 7.-9.8.2015 T:mi Mikko Lundahl
Loppi HF Autohuolto SM-Sprint 89,9 20 1.3.2015 Humix
Marttila Rallisprint 88,5 20 21.-22.2.2015 Humix
Nurmes Tractor Pulling SM 89,5 10 4.-5.7.2015 Ohjelmatoimisto Viihdehuiput Oy
Nurmijärvi Lähitapiola SM-rallisprint 97,2 20 23.5.2015 Humix
Pello 29. Poikkinaintiajot 102,5 20 10.-12.7.2015 Tarmo Rammi
Pello Nuuskakaira JM 102,5 20 6.6.2015 T:mi Tarkan Torvi
Pello Poikkinainti Watercross 102,5 20 27.6.2015 Tarmo Rammi
Raahe Rallisprint 96,6 10 14.-15.8.2015 SV-Sound Oy
Ruovesi Rallisprint 94,9 10 13.9.2015 EP Sound Service
Seinäjoki Seinäjoen Vauhtiajot 102,4 25 24.-26.7.2015 EventWorks Oy
Seinäjoki ST1 Ylistaro Sprint 102,4 30 6.1.2015 T:mi Tarkan Torvi
Sipoo Radio Kitö 105,0 5 3.-5.7.2015 Mika-Antti Sinkkonen
Somero Radio SoMuRa 92,9 25 28.9.-4.10.2015 Someron Urheiluautoilijat ry
Suonenjoki JM SM-kilpailu 98,9 5 26.-28.6.2015 Oy Noice Light Ltd
Tampere Kardaanikunkku 106,8 20 23.-26.7.2015 T:mi Tarkan Torvi
Tohmajärvi Endurokilpailu 104,8 50 23.-29.8.2015 K-KUA Sport Oy
Tyrnävä Tractor Pulling SM 107,4 50 18.-19.7.2015 Ohjelmatoimisto Viihdehuiput Oy
Ylitornio Alkkulan Jää 101,0 20 21.3.2015 T:mi Tarkan Torvi
Muu urheilu




Espoo Espoo Rantamaraton 89,7 45 17.-20.9.2015 JS Sound Group Oy
Hanko Poker Run 102,8 50 31.7.-2.8.2015 JS Sound Group Oy
Helsinki RunFest 93,6 10 26.-27.8.2015 JS Sound Group Oy
Kontiolahti Ampumahiihdon MM-kilpailut 98,7 25 2.-15.3.2015 EventWorks Oy
Kouvola Hyppää.fi Manifestiradio 95,2 1,5 1.5.-31.7.2015 Skydrive Finland ry
Kuopio Puijon maailmancup 96,3 50 8.-10.3.2015 Taustamarkkinat Oy
Kuusamo FIS Ruka Nordic 96,5 40 24.11.-1.12.2015 Bluesounds Oy
Kuusamo Ruka World Cup 97,1 50 23.-30.11.2015 JS Sound Group Oy
Paimio Jukolan viesti 96,3 45 8.-14.6.2015 JS Sound Group Oy
Pieksämäki Big Wheels 98,7 50 16.-19.7.2015 Hugedelay Oy
Sulkava Sulkavan Suursoudut 105,9 40 8.-13.7.2015 Bluesounds Oy
Turku Paavo Nurmi Marathon 93,4 50 23.-27.6.2015 JS Sound Group Oy
Turku Turku Triathlon Weekend 93,4 50 14.-16.8.2015 JS Sound Group Oy
Vantaa Urheilutapahtumaradio 89,7 10 22.-24.5.2015 Vantaan kaupunki / liikuntapalvelut
Vantaa Urheilutapahtumaradio 92,2 10 9.8.2015 Vantaan kaupunki / liikuntapalvelut
Hengelliset /
uskonnolliset tapahtumaradiot





Herättäjäjuhlat Herättäjä-Yhdistys ry
Helsinki Körttiradio 105,8 100 3.-6.7.2015
Sievi Körttiradio 87,8 300 3.-6.7.2015
Suviseurat Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry
Vaasa Kenttäradio (ruotsi)
88,7 50 24.6.-27.7.2015 Kesäseuraradion taajuudet tämän taulukon alaosassa!
Vaasa Kenttäradio (suomi)
91,2 25 24.6.-27.7.2015
Vaasa Kenttäradio (englanti)
95,5 25 24.6.-27.7.2015
Vaasa Kenttäradio
(Venäjä, espanja & unkari)
98,0 25 24.6.-27.7.2015
Vaasa Kenttäradio
(viro & saksa)
99,8 25 24.6.-27.7.2015
Vaasa Kenttäradio
(ranska & espanja)
102,4 25 24.6.-27.7.2015
Muut hengelliset




Helsinki Konventti 105,0 10 18.-28.6.2015 Jehovan todistajat
Ikaalinen Ikaalisten seurakunnan radio 106,4 50 26.-30.8.2015 Ikaalisten seurakunta
Kaarina Radio Nuotta 93,8 200 9.-22.11.2015 Kristillinen Media Oy
Kalajoki Seuraradio 101,7 20 31.7.-2.8.2015 Himangan Rauhan Sana ry
Keuruu Radio Gospel 95,7 300 12.-21.6.2015 Iso Kirja ry
Muonio Tunturien kirkko 89,3 300 19.-21.6.2015, 17.-19.7.2015 & 31.10.-1.11.2015
Muonion seurakunta
Oulu Konventti 91,6 5 18.-21.6.2015 Jehovan todistajat
Pietarsaari Radio LFF
98,0 200 Useita lupapäiviä vuonna 2015
Laestadianernas Fridsföreningars Förebund rf
Reisjärvi Kesäseurat 95,7 50 4.-12.7.2015 Reisjärven Kristillinen Kansanopistoyhdistys ry
Tampere Konventti 107,1 10 11.-21.6.2015 Jehovan todistajat
Muut asemat





Eckerö Radio Eckerö Linjen
101,2 25 Lupa voimassa 31.12.2018 saakka
Eckerö Linjen Ab
Hamina Hamina Bastioni Cruising 94,4 25 29.8.2015 Impedanz Tuning ry
Hattula Elokuvatapahtuma 91,7 5 20.9.2015 Tmi Pakama Riku Ylinen
Hattula Lepaan Puutarhamessut 96,4 5 11.-15.8.2015 Tmi Pakama Riku Ylinen
Helsinki Finest FM 102,0 400 1.9.-14.10.2015 Finest Radio Oy
Helsinki Finest FM 105,0 50 15.10.2014-14.1.2015 & 15.1.-14.4.2015
Finest Radio Oy
Helsinki Finest FM 105,8 100 15.7.-31.8.2015 Finest Radio Oy
Helsinki Finest FM 107,4 100 15.1.-22.2.2015 Finest Radio Oy
Helsinki Finest Plus FM 93,6 50 1.6.-14.7.2015 Finest Plus FM
Helsinki Finest Plus FM 102,0 400 15.10.-22.11.2015 Finest Plus FM
Helsinki Finest Plus FM 105,0 15 15.4.-31.5.2015 Finest Plus FM
Helsinki Finest Plus FM 107,4 100 23.11.2015-14.1.2016 Finest Plus FM
Helsinki Järviradio 103,1 200 8.1.-7.4.2015, 8.6.-7.9.2015 & 8.11.2015-7.2.2016
Järviradio Oy
Helsinki Kiekkoradio 93,6 50 1.12.2014-28.2.2015, 1.-8.3.2015, 12.4.-31.5.2015 & 11.9.-10.12.2015
RK Entertainment Oy
Helsinki Love 105,8 105,8 100 15.1.-14.4.2015 Buyer Solutions dab Genius
Helsinki Radio Kajaus 107,4 100 15.10.2014-14.1.2015 Radio Kajaus Oy
Helsinki Radio KLF 102,0 400 1.6.-31.8.2015 Alpha-Asennus
Helsinki Radio Musa Helsinki 102,0 400 8.1.-7.4.2015 Pispalan Musa Oy
Helsinki Radio Rapu 89,7 200 1.12.2014-28.2.2015 Radioyhtiö Rapu Oy
Helsinki Radio Rapu 107,4 100 1.6.-31.8.2015 Oneiric Oy
Helsinki RaPuMEX 92,2 15 1.3.-31.5.2015 Radioyhtiö Rapu Oy
Helsinki Roll FM 89,7 200 1.3.-26.4.2015 Roll-radiotuotanto
Helsinki Sambaradio 105,0 2 5.-7.6.2015 Sambakoulu Império do Papagaio ry
Helsinki Tapahtumaradio 97,1 1 4.-5.3.2015 Bright Finland Oy
Helsinki Testilähetys 92,2 15 1.-28.2.2015 Digita Oy
Helsinki Testilähetys 105,0 15 15.-30.4.2015 Digita Oy
Helsinki Yöradio 105,0 15 2.10.2015-1.1.2016 Kai Saarinen
Hyvinkää Maxpo Messut 2015 92,7 25 9.-12.9.2015 EventWorks Oy
Hämäänkyrö CFM Radio 95,4 20 1.3.-31.5.2015 Nordic Palvelu Oy
Hämeenlinna Elomessut 2015 96,4 5 6.-9.8.2015 Tmi Pakama Riku Ylinen
Hämeenlinna Radio SUN 88,8 50 1.1.-31.3.2015, 1.4.-30.6.2015 & 1.9.-30.11.2015
Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy
Iisalmi Radio City Savo 99,4 50 1.11.2014-31.1.2015, 1.2.-30.4.2015 & 1.-31.7.2015
Kevyt Kanava Oy
Jalasjärvi Aukusti 103,6 30 6.-16.8.2015 La-Lo Point Oy
Jalasjärvi Jokipiin maalaismarkkinat 103,6 30 28.-29.8.2015 La-Lo Point Oy
Joensuu Farmari 2015 99,9 1,5 26.6.-6.7.2015 GURU Entertainment & Security Oy
Joensuu Farmari 2015 101,2 5 26.6.-6.7.2015 GURU Entertainment & Security Oy
Jyväskylä Valon kaupunki 98,8 5 2.-4.10.2015 Jyväskylän kaupunki
Jämsä Järviradio 106,6 500 1.9.-30.11.2015 Järviradio Oy
Jämsä Radio Autere 106,6 500 1.6.-31.8.2015 & 1.12.2015-31.1.2016
Storkivi Oy
Kankaanpää Ääniradio 107,2 50 1.12.2014-28.2.2015 & 1.3.-31.5.2015
Oy Ocab Ab
Kirkkonummi Kirkkonummi uusivuosi 90,3 10 26.12.2014-2.1.2015 Komsitek Ky
Kittilä FEM 2015 89,6 25 3.-5.11.2015 EventWorks Oy
Kotka Radio City Kaakko 97,4 50 20.12.2014-19.3.2015 SBS Discovery Radio Oy
Kouvola Erä- ja vapaa-aikamessut 94,4 25 1.-7.6.2015 Audiokymi Oy
Kuopio Radio Puijo 104,6 50 1.1.-31.3.2015
Komsitek Ky
Kuopio Radio Puijo 104,6 50 1.-31.7.2015 & 1.8.-11.9.2015
Pasi Komsi
Kuopio Radio Sandels 104,6 50 1.4.-30.6.2015 & 9.10.-8.12.2015
Suomen Lähiradiot Oy
Lahti Bassoradio 101,0 50 30.6.-1.8.2015 Oy Basso Media Ltd.
Lahti Drive in -elokuva 97,1 10 27.8.-3.9.2015 Suomen Moottoripyörämuseo Oy
Lahti Radio City Lahti 88,7 50 1.1.-31.3.2015 SBS Discovery Radio Oy
Lapinlahti Järviradio (talonäyttely) 107,6 50 1.6.-31.8.2015 Järviradio Oy
Lappeenranta Dorozhnoe Radio 97,7 50 2.10.2014-1.1.2015 & 2.1.-1.4.2015
Center of New Technologies
Lemi Lemin Jouluradio 95,2 50 28.11.-31.12.2015 Lemin Kotiseutuyhdistys ry
Lemi Lemin Kotiseuturadio 95,2 50 1.6.-31.8.2015 Lemin Kotiseutuyhdistys ry
Loviisa Radio Queen Loviisa 106,0 50 1.10.-31.12.2015 Fabio Putrino
Loviisa Radio Queen Loviisa 106,7 50 15.10.2014-14.1.2015, 15.1.-14.4.2015 & 15.4.-14.7.2015
Fabio Putrino
Loviisa Superstereoradio 106,7 50 15.7.-11.9.2015 Flavia Maldarizzi
Mikkeli Radio Viekas 88,2 50 2.-8.6.2015 Viestintäkasvatuksen seura ry
Mynämäki Radio Roihu 104,2 50 4.-10.7.2015 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry
Nastola Pasiradio 88,2 50 1.12.2015-29.2.2016 Pasi Viheraho
Nastola Pasiradio 99,1 50 1.6.-31.8.2015 Pasi Viheraho
Nastola Viihteellä 103,8 50 1.12.2015-29.2.2016 Toni Rönnberg
Nurmes Hyvärilän radio 87,9 50 1.7.-30.9.2015 Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä Oy
Oulu Järviradio 95,0 50 1.1.-31.3.2015 & 1.6.-31.8.2015
Järviradio Oy
Oulu Ouhoi! Merifestivaali 91,6 20 12.-13.6.2015 EventWorks Oy
Oulu Radio Kajaus 102,6 2000 14.11.2014-13.2.2015 Radio Kajaus Oy
Oulu Sea FM (lähetinkokeilu) 90,9 10 17.10.2014-16.1.2015 Nordic Palvelu Oy
Oulu Sea FM 90,9 10 23.3.-16.6.2015 Nordic Palvelu Oy
Parikkala Drive in -elokuva 106,1 10 3.10.2015 K-KUA Sport Oy
Parkano Ääniradio 99,6 50 1.12.2014-28.2.2015 & 1.3.-31.5.2015
Oy Ocab Ab
Pori Pori Jazz 91,3 4 10.-19.7.2015 Jari Leskinen Ky
Rauma JouluRauma 97,3 1000 28.11.-26.12.2015 Marva Media Oy
Riihimäki Järviradio 104,9 50 1.1.-31.3.2015 & 1.-31.7.2015
Järviradio Oy
Riihimäki Radio Riihimäki 104,9 50 1.4.-30.6.2015 Ahti Koivuniemi
Riihimäki SCM Radio 100,8 50 8.12.2014-7.3.2015, 1.7.-31.8.2015 & 1.11.2015-31.1.2016
Scandinavian Christian Mission SCM ry
Rovaniemi Radio Pooki 98,3 50 1.1.-31.3.2015 & 1.4.-30.6.2015
SBS Discovery Radio Oy
Ruovesi Visu-Radio
107,2 1 11.11.2014-10.2.2015
Ari Koskinen
Salo ELKO
96,3 2 8.4.2014-7.4.2015 Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU
Salo Vaijeriradio 101,7 50 1.11.2015-31.1.2016 Musiikkiyhdistys Salon Vaijerit ry
Salo Vaijeriradio 102,9 50 1.12.2014-28.2.2015 & 1.3.-31.5.2015
Musiikkiyhdistys Salon Vaijerit ry
Seinäjoki Elokuvaesitys 102,4 5 3.4.2015 Järviradio Oy
Siikalatva Rock Rules 92,1 50 1.7.-30.9.2015 Ari Kivikangas
Tampere Pispalan radio 99,5 50 6.3.-31.5.2015, 1.-30.9.2015, 1.-31.10.2015 & 1.-30.11.2015
Jari-Pekka Niemelä
Tampere Pispalan Radio 995 99,5 50 1.6.-31.8.2015 Viljakkalan Radiokerho ry
Tampere Ääniradio 106,8 50 16.11.2014-15.2.2015 & 16.2.-15.5.2015
Oy Ocab Ab
Turku DBTL 102,8 5 27.7.-1.8.2015 Suomen Crossi Tulokset
Turku Leijonaradio
95,6 100 1.11.2014-31.1.2015 Juha Vainio
Turku Leijonaradio 95,6 100 1.2.-30.4.2015 & 1.8.-31.10.2015
Mr. Nelsson Oy
Turku MyStation 95,6 100 1.5.-31.7.2015 & 1.11.2015-31.1.2016
Juha Vainio
Turku Simultantolkning 88,5 1 14.-17.5.2015 Network TwentyOne Sweden AB
Turku Simultantolkning 90,1 1 14.-17.5.2015 Network TwentyOne Sweden AB
Turku Testilähetys 102,8 15 3.8.-2.10.2015 Digita Oy
Virrat Scandinavian Weekend Radio
94,9 1500 3.1., 7.2., 7.3., 4.4. 6.6., 20.6., 3.-4.7., 1.8., 3.10., 7.11. & 5.12.2015 Vaihtoehtoisen radiotoiminnan tukiyhdistys ry
Osavaltakunnalliset erikoisradiot




Jouluradio




Helsingin seurakuntayhtymä - Helsingfors kyrkliga Samfällighet / Toivontuottajat
Espoo
103,1 100 24.11.2014-7.1.2015
Espoo 105,8 30 23.11.2015-7.1.2016
Helsinki
102,0
400
24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Hollola 88,7 100 23.11.2015-7.1.2016
Hollola
97,1 500 24.11.2014-7.1.2015
Hyvinkää
92,7 500 24.11.2014-7.1.2015
Hyvinkää 107,3 50 23.11.2015-7.1.2016
Hämeenlinna
91,0 200 24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Joensuu
98,7 1000 24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Jyväskylä
96,8 500 24.11.2014-7.1.2015
Jyväskylä 98,7 500 23.11.2015-7.1.2016
Kaarina
93,8 200 24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Kouvola (Palomäki)
94,4
100
24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Kuopio 96,3 1000 23.11.2015-7.1.2016
Kuopio
98,7 200 24.11.2014-7.1.2015
Lappeenranta 101,3 50 23.11.2015-7.1.2016
Lapua 102,4 500 23.11.2015-7.1.2016
Oulu

91,6 500 24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Rovaniemi 90,0 1000 23.11.2015-7.1.2016
Rovaniemi
104,4 1000 24.11.2014-7.1.2015
Sotkamo 90,0 1000 23.11.2015-7.1.2016
Ulvila
88,7 500 24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Ylöjärvi
106,4
400
24.11.2014-7.1.2015 & 23.11.2015-7.1.2016
Kesäseuraradio Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry
Eurajoki 88,7 500 24.6.-27.7.2015
Haapavesi 90,8 1000 24.6.-27.7.2015
Helsinki (Pasila)
89,7 200 24.6.-27.7.2015
Hollola 97,1 500 24.6.-27.7.2015
Hyrynsalmi 93,7 1000 24.6.-27.7.2015
Hyvinkää 92,7 500 24.6.-27.7.2015
Hämeenlinna 91,0 200 24.6.-27.7.2015
Iisalmi 103,8 1000 24.6.-27.7.2015
Inari 104,1 500 24.6.-27.7.2015
Jalasjärvi 107,1 200 24.6.-27.7.2015
Joensuu 98,7 1000 24.6.-27.7.2015
Jyväskylä 96,8 500 24.6.-27.7.2015
Jämsä 98,5 1000 24.6.-27.7.2015
Kaarina 93,8 200 24.6.-27.7.2015
Kolari 105,0 500 24.6.-27.7.2015
Korsnäs 96,4 150 24.6.-27.7.2015
Kouvola 94,4 500 24.6.-27.7.2015
Kristiinankaupunki 106,9 200 24.6.-27.7.2015
Kruunupyy 101,3 1000 24.6.-27.7.2015
Kuopio 96,3 1000 24.6.-27.7.2015
Kurikka 104,5 200 24.6.-27.7.2015
Kuusamo 97,1 1000 24.6.-27.7.2015
Lappeenranta 107,1 200 24.6.-27.7.2015
Lapua 91,8 600 24.6.-27.7.2015
Lieksa 104,8 1000 24.6.-27.7.2015
Mikkeli 98,9 1000 24.6.-27.7.2015
Orivesi 96,4 1000 24.6.-27.7.2015
Oulu 91,6 500 24.6.-27.7.2015
Parkano 104,0 200 24.6.-27.7.2015
Pelkosenniemi 104,7 500 24.6.-27.7.2015
Perho 92,2 1000 24.6.-27.7.2015
Pihtipudas 89,3 500 24.6.-27.7.2015
Porvoo 89,2 200 24.6.-27.7.2015
Posio 90,0 1000 24.6.-27.7.2015
Pudasjärvi 102,8 3000 24.6.-27.7.2015
Raahe 96,6 400 24.6.-27.7.2015
Raasepori 90,4 300 24.6.-27.7.2015
Ranua 107,0 1000 24.6.-27.7.2015
Reisjärvi 92,0 1000 24.6.-27.7.2015
Rovaniemi 104,4 1000 24.6.-27.7.2015
Savonlinna 93,6 500 24.6.-27.7.2015
Sievi 106,8 500 24.6.-27.7.2015
Sotkamo 90,0 1000 24.6.-27.7.2015
Taivalkoski 105,9 500 24.6.-27.7.2015
Tammela 93,4 400 24.6.-27.7.2015
Tervola 102,5 500 24.6.-27.7.2015
Tornio 90,0 1000 24.6.-27.7.2015
Utajärvi 95,3 1000 24.6.-27.7.2015
Vaasa 92,5 200 24.6.-27.7.2015
Ylitornio 106,4 500 24.6.-27.7.2015
Ylöjärvi 101,6 500 24.6.-27.7.2015
Ähtäri 97,1 1000 24.6.-27.7.2015
Radio Patmos Patmos Lähetyssäätiö
Helsinki 89,7 200 1.10.-31.12.2015
Hollola 101,0 100 1.10.-31.12.2015
Hyvinkää 92,7 500 1.10.-31.12.2015
Hämeenlinna 101,3 50 1.10.-31.12.2015
Joensuu 95,4 50 1.10.-31.12.2015
Jyväskylä 95,9 1000 1.10.-31.12.2015
Kaarina 95,9 200 1.10.-31.12.2015
Kokkola 91,8 500 1.10.-31.12.2015
Kouvola 95,2 100 1.10.-31.12.2015
Kristiinankaupunki 106,9 1000 1.10.-31.12.2015
Kuopio 88,8 50 1.10.-31.12.2015
Lappeenranta 107,1 200 1.10.-31.12.2015
Lapua 91,8 600 1.10.-31.12.2015
Mikkeli 93,4 1000 1.10.-31.12.2015
Oulu 98,1 500 1.10.-31.12.2015
Pihtipudas 89,3 500 1.10.-31.12.2015
Porvoo 89,2 200 1.10.-31.12.2015
Rovaniemi 100,4 50 1.10.-31.12.2015
Ulvila 91,3 100 1.10.-31.12.2015
Vaasa 92,5 200 1.10.-31.12.2015
Ylöjärvi 101,6 500 1.10.-31.12.2015
AM-toiminta
(kHz)


Hämeenkyrö Westsound Finland
3960

7230

25760
50

50

50
1.11.2014-31.1.2015 & 1.2.-30.4.2015
1.11.2014-31.1.2015 & 1.2.-30.4.2015
1.12.2014-28.2.2015
Komsitek Ky
Virrat Scandinavian Weekend Radio
1602
5980
6170
11690
11720
1000
2500
2500
2500
2500
3.1., 7.2., 7.3., 4.4. 6.6., 20.6., 3.-4.7., 1.8., 3.10., 7.11. & 5.12.2015 Vaihtoehtoisen radiotoiminnan tukiyhdistys ry

Twitter