Telenor kiinnostunut radio- ja tv-verkkotoimiluvasta Suomessa

kirjoittanut

kategoriassa

Norjalainen teleyhtiö Telenor on kiinnostunut tv- ja radio-ohjelmien maanpäällisestä jakelusta Suomessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Tarvittava verkkotoimilupa on katkolla vuonna 2010. Sen jälkeiset luvat tulevat haettavaksi tämän vuoden syksyllä. Jakeluverkon nykyinen luvanhaltija on Digita Oy.

Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo selvittää, voiko se tulevalla toimilupakierroksella lisätä alan kilpailua. Kilpailun avaaminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä Digita omistaa ainoan toimivan lähetysverkon. Digita saattaisi joutua vuokraamaan verkkoaan tai esimerkiksi lähetysmastojaan kilpailijoille, mikäli muita luvansaajia olisi.

– On mahdollista, että lähdemme mukaan. Se riippuu pelisäännöistä, Canal Digital Finlandin toimitusjohtaja Jyri Timonen sanoo.

Telenor omistaa maksu-tv-yhtiö Canal Digitalin, joka kuuluu teleyhtiön organisaatiossa samaan divisioonaan kuin esimerkiksi Norjassa lähetystoimintaa harjoittava Norkring-yhtiö.

– Olemme kiinnostuneita toiminnasta Suomessa, mikäli ehdot ovat sellaiset, että voimme kilpailla olemassa olevan toimijan kanssa, lähetystoiminnasta vastaava Torbjørn Teigen sanoo.

Suomalaiset tv-yhtiöt ovat osoittaneet tyytymättömyyttä Digitan hinnoitteluun. Yhtiöt pyysivät vuoden alussa Viestintävirastoa selvittämään, periikö Digita liian kovia taksoja. Koska Digitalla on monopoliasema, yhtiön hinnoittelu on viranomaisvalvonnassa. Keskeisessä kohdin virasto ei löytänyt moitittavaa. Digita voi veloittaa ohjelmien lähettämisestä niin sanotun ”kustannussuuntautuneen hinnan” eli kustannukset plus kohtuullisen tuoton sitoutuneelle pääomalle.

Hukala.net – HS