Radioalan muutoksista lisätietoa viimeistään joulukuun lopussa

kirjoittanut

kategoriassa

Mediamonitori julkaisee joulukuun aikana koosteen radiotoimialaa koskevista muutoksista. Koosteartikkeliin sisältyy taulukko, jonka avulla taajuus- ja asemamuutosten pitäisi olla helpommin tulkittavia. Kaupallisen radioalan muutokset ovat merkittäviä, sillä nykyisten taajuuksien asemavalikoima menee osittain uusiksi, taajuuksia siirtyy taajuuskokonaisuudesta toiseen ja lähetinpaikkakunnissa on muutoksia.

Radioalan muutoksista on toistaiseksi saatu melko vähän varmistettua tietoa, mutta arvailuja on nähty sosiaalisessa mediassa ja alaa seuraavien omissa keskustelukanavissa. Koska Mediamonitorissa halutaan tarjota mahdollisimman tarkkaa ja varmistettua tietoa, ei tässä vaiheessa ole mitään mullistavaa uutta kerrottavaa. Toivottavasti tuleva koosteartikkeli taulukoineen valmistuu mahdollisimman tarkaksi viimeistään joulukuun viimeisinä päivinä.

Mediamonitorin lyhytaikaisten radioiden luetteloa päivitetään vielä vuodenvaihteeseen asti, jonka jälkeen lista korvataan vuoden 2020 listalla. Myös taajuuslista päivitetään vuodenvaihteessa sillä hetkellä saatavilla tiedoilla. Taajuuslistan tietoihin tehdään muutoksia tihennetysti ensi vuoden alkupuolella. Muuten päivitystahti on noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Koska Mediamonitoria tehdään radio- ja tv-alasta kiinnostuneille, otamme mielellämme vastaan sivuston lukijoiden omia havaintoja. Usein uutisten alkulähteet ovat juuri noissa havainnoissa. Yhteyttä voi ottaa perinteisesti sähköpostilla tai sosiaalisen median kanaviemme kautta. Tehokkaaksi on viime aikoina osoittautunut Instagram, jossa yksityisviesteihin pyritään aina vastaamaan mahdollisimman nopeasti.

Useimpia uutisartikkelejamme voi jatkossakin kommentoida. Kommentit menevät aina ennakkotarkastuksen läpi, mutta lähes sataprosenttisesti kaikki uutisaiheeseen liittyvät asialliset kommentit on julkaistu. Myös kommenttien kieli on pysynyt asiallisena, joten moderoinnin tarve on ollut todella vähäinen. Asiallisesta keskustelusta onkin tässä syytä jakaa kiitosta kaikille.


Taajuuslistoja päivitetään
jatkossakin säännöllisesti.

{jcomments off}