Mediamonitorin taajuuslistat uudistuivat

kirjoittanut

kategoriassa

Mediamonitori on vaihtanut taajuuslistojen formaattia käyttäjäystävällisemmäksi tuomalla mahdollisuuden aiempaa parempiin hakutoimintoihin. Vakituista lähetystoimintaa Suomessa harjoittavat radioasemat on listattu taajuuslistalle, jota on uudistettu syksyllä 2018. Myös lyhytaikaiset radioasemat sisältävä taajuuslistaus on saanut uuden ilmeen ja uusia ominaisuuksia. Sen formaatti on sama kuin varsinaisella taajuuslistalla.

Uudistukset on toteutettu Mediamonitorin käyttäjiltä vuosien varrella tulleiden palautteiden perusteella. Monet sivuston lukijat ovat toivoneet parempia hakutoimintoja, jotta radioasemat ja taajuudet voisi löytää käyttäjien omien mieltymysten mukaisesti. Aiemmissa versioissa hakutoiminnot olivat varsin alkeellisia, mutta loppuvuoden 2018 aikana uusituissa taulukoissa käyttäjäkohtainen valikoima on laajempi. Käyttäjä voi esimerkiksi määritellä, mitä osioita taulukoista tarvitsee ja mitkä kokee vähemmän tarpeellisiksi.

Molemmissa taajuuslistauksissa on tarkemmat ohjeet, joissa taulukkojen ominaisuudet esitellään. 30.12.2018 julkaistun lyhytaikaisten radiolupien luettelon ohjeissa kerrotaan lisäksi tarkemmin, miten asemat on lajiteltu. Kaikki radioluvat ovat samassa listassa, kun taas aiempina vuosina taulukon asemat oli jaettu eri kategorioihin niiden ohjelmasisällön tai toimintamotiivin mukaisesti. Uudessa lyhytlupaluettelossa asemien järjestys määräytyy niiden radioluvan alkamispäivän mukaisesti. Aiemmissa versioissa asemajärjestyksen määritteli kussakin kategoriassa lähetinpaikkakuntakohtainen aakkosjärjestys.

Ohjeisiin tutustuminen onkin suositeltavaa, sillä niiden avulla taulukoista voi olla käyttäjälle enemmän hyötyä. Erityisesti tietokoneella taulukkoja selaavien kannattaa myös hyödyntää taulukkojen avaamista uudelle välilehdelle. Tämä toiminto antaa taajuustaulukoista näkyviin enemmän sarakkeita eli laajemman tietomäärän. Linkki tähän toimintoon on molempien taajuustaulukkojen vasemmassa yläreunassa.

Taajuuslistoja pyritään päivittämään entiseen tapaan eli varsinaista taajuuslistaa noin kahden kuukauden välein ja Lyhytaikaiset radiot -taulukkoa tarvittaessa päivittäin.

Jokaisessa uudistuksessa on myös haasteita. Lyhytaikaisten radioasemien listassa ei enää ole radioasemien nettisivujen linkkejä, jotka haluttiin jättää pois päivitysteknisistä syistä. Kaikkien asemien nettilinkkejä ei ole ollut saatavissa tai niillä ei ole ollut lainkaan nettisivuja. Sivujen osoitteet ovat voineet myös muuttua aseman toiminta-aikana.

Lyhytaikaisradiolistalla on kuitenkin edelleen kanavien mahdollisten nettiradoiden kuuntelulinkit ja uutuutena paljon toivottu maakuntahakumahdollisuus, joka on ollut käytössä myös varsinaisella taajuuslistalla.

Taajuuslistojen tiedot kerätään Liikenne- ja viestintäviraston nettisivuilta.

 {jcomments off}
Palaute ja kehitysehdotukset palautekanavien kautta.