Uusi kaupallisen radion toimilupakierros käynnistymässä kesällä

kirjoittanut

kategoriassa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa valmistellaan uutta radion toimilupakierrosta, joka käynnistyisi tämänhetkisen arvion mukaan kesäkuussa. Parhaillaan odotetaan lausuntokierrokselle määräysluonnosta, jolla määritetään uudet haettavaksi tulevat taajuudet. Niitä on koordinoitu naapurimaiden kanssa radioalalta tulleiden toiveiden perusteella. Traficomista kerrotaan, että lausuntokierros käynnistetään huhtikuun aikana.

Traficom keräsi viime kesän ja alkusyksyn aikana radioalan toimijoilta toiveita uusien taajuuksien osoittamisesta toimiluvanvaraiseen toimintaan. Toiveita tuli runsaasti, joten niiden tarkastelussa on mennyt aikaa. Traficom ei kerro uusien haettavaksi tulevien taajuuksien tarkkaa määrää, mutta Mediamonitorin eri lähteistä saamien tietojen mukaan taajuuksia on valmisteltavana yli 70.

Uusi määrys radiotaajuuksien käytöstä tulisi voimaan ja uudet taajuudet haettaviksi tämän hetken aikatauluarvion mukaan kesäkuun alussa, ja hakuaika jatkuisi elokuun loppuun saakka.

Yksityisten radioiden toimiluvista päättää Traficom, mutta jos haettavia taajuuksia on vähemmän kuin hakijoita, siirtyy päätösvalta valtioneuvostolle. Myös viestintämarkkinoiden kannalta merkittävät toimilupapäätökset etenevät valtioneuvostoon.

Nykyinen kaupallisen radion toimilupakausi jatkuu vuoden 2029 loppuun.

Mediamonitori

 


Kommentit

4 vastausta artikkeliin “Uusi kaupallisen radion toimilupakierros käynnistymässä kesällä”

  1. Meinaako tämä sitä että saataisiin uusia taajuuksia käyttöön

  2. Parhaat avatar

    SEA FM vois laajentua ja Radio Soi ottaa pysyvän taajuden jonnekin. Laatu musiikilliseen sisältöön panostavat kanavat kuuluvat aivan liian pienellä maantieteellisellä kattavuudella.

  3. Sanoma varmaan hakea toimilupia Kantriradiolle ja Groove FM:lle. 😆

  4. Toivoisin myös Radio Patmokselle laajennusta uusille paikkakunnille.