Kommentti: Audiota on saatavilla korvien täydeltä

kirjoittanut

kategoriassa

Podcasteilla menee nyt lujaa. Sekä ammattimaisesti toteutetut että harrastajien tekemät audiosisällöt kiinnostavat, mistä on yhtenä osoituksena mediatalojen julkaisualustojen runsas ohjelmatarjonta. Yle Areenan, Sanoma Median Suplan ja Bauer Median Podplayn valikoimassa on runsaasti myös sellaista audiosisältöä, jota ei ole tai ei tulla kuulemaan radiokanavilta. Tämän hetken kuumimpiin aiheisiin lukeutuvat tosielämän rikostapahtumiin perustuvat true crime -podcastit. True crimella tuntuu olevan kysyntää myös tv-kanavien ohjelmistossa.

Suomessa on jo totuttu suoratoistopalveluihin, joita kuluttajat voivat hyödyntää oman ajankäyttönsä ja mielenkiintonsa mukaisesti. Samalla kun lineaarisen television katsomismäärät pienenevät, löytyy maksuttomia ja maksullisia suoratoistosovelluksia yhä useamman katsojan älylaitteista. On esimerkiksi Yle Areena, Elisa Viihde, HBO, Netflix, Ruutu ja C More sekä uutena palveluna Suomeen saapunut Disney+.

Myös audiota eli podcasteja ja radio-ohjelmia varten on lukuisia sovelluksia, joista ääniohjelmia saa kuunneltavaksi. Tuorein tulokas Suomen markkinoille on Podplay. Se sisältää tuhansia kotimaisia ja ulkomaisia podcasteja. Siinä missä Bauer Median muutama vuosi sitten lanseeraama RadioPlay sisältää sekä podcasteja että radiokanavien livestriimejä, keskittyy Podplay pelkästään podcastien jakelupalveluksi.

Tavallisen audiosisältöjen kuluttajan kannalta olisi kieltämättä hienoa, jos podcasteja voisi kuunnella keskitetysti yhdestä palvelusta samaan tapaan, kuin videoita voi katsoa Yotubessa. Tähän ”podcastien Youtubeen” ei taideta ihan vähään aikaan päästä, mutta onneksi monia Ylen ja myös Bauerin podcasteja voi kuunnella kolmannen osapuolen podcast-sovelluksissa. Muuten voisi älylaitteen näyttö täyttyä turhan monista eri podcast-sovelluksista.

Mediamonitori

Muualla Mediamonitorissa: Bauer Medialta uusi podcast-palvelu (uutinen)

{jcomments on}


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Kommentti: Audiota on saatavilla korvien täydeltä”

  1. [quote]”Tähän ”podcastien Youtubeen” ei taideta ihan vähään aikaan päästä…”[/quote]
    Eikä tulla päästämään. Kuten ei olla päästy eikä yritetty päästä muissakaan suoratoistopalveluissa.
    Jokainen taho haluaa pitää omaa sisältöä omissa alustoissa ja pyrkiä myymään tilauspohjaisia tuotteita – kuten esim. Supla+. On ajan kysymys, milloin myös Bauer poistaa omat podcastit kolmannen osapuolen palveluista.
    Ilmaiset podcastit tulevat toimimaan sisäänheittona mediatalojen maksullisille tilauksille. Korona-aika on osoittanut, että maksullisille tilauksille on kysyntää, vaikka mainonta muuten olisi laskussa.