Radio Iniö ei halua heittää pyyhettä kehään

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Iniö -logoTurun saaristossa vuodesta 1986 toiminut Radio Iniö painii teknisten ongelmien kanssa. Aiemmin Iniön kunnan tiedotuskanavana toiminut paikallisradio ei ole pystynyt lähettämään toimiluvan edellyttämää määrää lähetyksiä yli vuoteen. Erikoiseksi tilanteen tekee myös se, että vuonna 2006 uuden paikallisradioluvan valtioneuvostolta saanutta luvanhaltijaa ei ole enää edes olemassa.

Taajuudella 99,0 MHz toimivan Radio Iniön äänitorvi on ollut hiljaa studiolaitteissa ilmenneiden ongelmien takia. Radiotoiminnasta vastaava Iniön entinen kunnanjohtaja, nykyinen Länsi-Turunmaan kaupungin liikennepäällikkö Christjan Brander myöntää, että lähetyksissä on ollut melko pitkä tauko. Myös ohjelmantekijöistä on pulaa, mikä on entisestään vaikeuttanut radion pyörittämistä.

Hajonneet laitteet vaiensivat radion

Radio Iniö on lähettänyt pitkään pelkästään ennakkoon nauhoitettuja tiedotuslähetyksiä, joita on pyöritetty ympäri vuorokauden nonstop-periaatteella. Kunnanjohtajan lisäksi ohjelmanteossa on ollut apuna joitakin paikallisia, mutta kovin laajaa ohjelmatoiminta ei koskaan ole ollut. Brander sanoo nauhoittaneensa ohjelmia usein iltaisin, mutta tällä hetkellä toimivaa nauhoituslaitteistoa ei ole käytössä.

– Olemme lähettäneet ohjelmat minidisc-laitteella, jotka ovat kovasti herkkiä hajoamaan. Olen vaihtanut laitteen kolmesti tässä toimessa ollessani, Brander kommentoi.

Vaikka lähetykset ovat olleet tauolla, ei Brander kokonaan hautaa ajatusta paikallisradion paluuta aalloille. Lähetin on koko ajan ollut päällä, mutta tekniikan korjaamisen lisäksi tarvittaisiin ohjelmantekijöitä. Rahoitusta ei ole liiemmin luvassa, joten toiminnan pitäisi Branderin mukaan olla vapaaehtoista. Nykyisen liikennepäällikön aika radion pyörittämiseen ei yksin riitä, sillä matkakilometrejä Länsi-Turunmaan kaupungissa kertyy vuodessa entistä enemmän.

– Paikallinen vapaa-ajanasukkaiden yhdistys on ilmaissut kiinnostuksensa ohjelmantekoa kohtaan, joten ehkä siltä suunnalta saataisiin tekijöitä, Brander arvioi.

Pikainen selaus internetin hakupalvelussa paljastaa, että Branderin tarkoittama yhdistys on keskustellut kokouksissaan Radio Iniön uudelleen käynnistämisestä. Radioaseman taustalle on perustettu jopa Facebook-ryhmä, jossa keskustelu aiheesta on ollut paikoin vilkasta.

Kaupunki ei investoi suuresti mutta tukee

Iniön lisäksi paikallisradio kuuluu mantereen puolelle Kustaviin ja Taivassaloon sekä saaristossa Korppooseen ja Houstkariin. Kaksi viimeksi mainittua ovat Iniön ohella mukana vuodenvaihteessa aloittaneessa Länsi-Turunmaan kaupungissa. Radion kuuluvuusalueen ulkopuolelle jäävät Nauvo ja Parainen ovat uuden kaupungin itäisimpiä osia.

Paikallisradion kuuluminen vain osassa kaupunkia ei ole kaupunginjohtaja Folke Öhmanin mielestä mikään ongelma. Juridisesti entisen Iniön kunnan paikallisradion toimilupa on Länsi-Turunmaan halluassa, mutta Öhman ei näe tarvetta laajentaa paikallisradion kuuluvuutta Nauvoon ja Paraisille.

– Koko kaupungin tiedotuskanavana toimiminen vaatisi ohjelmiin paljon asiasisältöä, joten uskoisin että radion puolella Ylen kanavat toimivat paikallisena tiedottajana riittävän hyvin. Kaupunkiamme koskevia uutisia saadaan hyvin läpi myös sanomalehti Åbo Underrättelserin Turku TV:lle tuottamien ohjelmien kautta, mutta en näe silti estettä Radio Iniön toimimiselle iniöläisten kanavana, Öhman vakuuttaa.

Kaupunki ei aio satsata Radio Iniöön suuria rahasummia, mutta täysin tuuliajolle pikkuradiota ei kaupunki halua jättää. Öhman ei tyrmää ulkopuolisen yhdistyksen mukaantuloa radiotoimintaan, mutta hän huomauttaa, että toimijan on oltava kiinteästi yhteistyössä kaupungin kanssa, jotta toiminta olisi hedelmällistä.

– Radio Iniö on ainutlaatuinen kokemus, emmekä halua sitä lakkauttaa, jos iniöläiset eivät niin halua. Kanava on kuntarakenteesta riippumaton ja sen toiminnasta on alusta asti huolehtinut kunnanjohtaja, Öhman viittaa Branderin ja radion alkuaikoina kunnanjohtajana toimineen Bo Ahlnäsin panostukseen radiossa.

Onko lupa voimassa?

Radion lupaehtojen mukaan paikallisradio voi pitää taukoa säännöllisestä lähetystoiminnasta enintään 30 vuorokautta menettämättä toimilupaa. Radio Iniön lähetystauko on kestänyt jo yli vuoden, eikä aseman toimiluvan edellä mainitun pykälän mukaan pitäisi olla enää voimassa.

Viestintäneuvos Elina Normo liikenne- ja viestintäministeriöstä näkee Radio Iniön tapauksena, jossa on arvioitava, onko määräysvalta muuttunut kuntaliitoksen myötä. Valtioneuvosto myönsi Radio Iniön ohjelmistoluvan vuonna 2006 silloiselle Iniön kunnalle, joka lakkautettiin viime vuoden lopussa. Iniön kunnan liittyminen tämän vuoden alussa uuteen Länsi-Turunmaan kaupunkiin ei Normon näkemyksen mukaan voida suoraan rinnastaa tapaukseen, kuin jos jokin yritys olisi myynyt osuuden radiosta toiselle.

Yhtenä tulkintavaihtoehtona on, että luvan voidaan katsoa automaattisesti siirtyneen uudelle kunnalle samaan tapaan kuin muutkin kunnan vastuut ja velvoitteet. Luvanhaltijalta ei ole toisaalta tullut ilmoitusta muutoksista lupakuvioissa, jota asiaa ei ole käsitelty.

Toimilupia valvova Viestintävirasto ei ole ryhtynyt toimiin Radio Iniön tapauksessa.

– Meille ei ole tullut ilmoitusta luvanhaltijalta. Valtioneuvosto voi lain mukaan myöntää luvan lähetystoiminnan keskeytykselle erityisen painavien syiden takia, mutta radiotoimijan olisi haettava lupa lähetystauolle ennen toimiluvan raukeamista eli 30 päivän kuluessa säännöllisen ohjelmatoiminnan keskeytyksestä, selvittää apulaisjohtaja Merja Saari Viestintävirastosta.