Kesäradio on käsite, jonka ymmärtää vasta kuuntelemalla tilapäisen kesäaseman ohjelmia. Kesäradioita on toiminut Suomessa lähes paikallisradiotoiminnan alusta alkaen, eikä niiden kysyntä ole hiipunut. Tämän kesän kuumin hitti on varmasti Hangon South FM 105,7. Hankolaisten oma radio lupaa pitää auringonpaistetta yllä sateellakin.

Kesäradioiden tavoite on palvella joko tiettyä kuuntelijakuntaa tietyn rajoitetun ajan tai olla jonkun paikkakunnan kesäinen ääni lukuisten tapahtumien raportoijana. Juuri tällainen asema on esimerkiksi edellä mainittu South FM. Oma lukunsa ovat tapahtumaradiot, joilla on toimitettua ohjelmaa. Kesäradioksi voidaan laskea noin viikon ajan äänessä olevat perinteikkäät VPK-radio lounaisessa Suomessa ja Viestintäkasvatuksen Seuran leiriasema (Radio Viekas). VPK-nuorisoleirin radion pitäisi tänä vuonna toimia Ruskon Vahdolla Varsinais-Suomessa. Viekas puolestaan lähettää Mikkelissä. Näistä asemista tulee Mediamonitoriin erillinen uutinen, mutta tietoa näistä tarjotaan myös tilapäisradioita listaavalla sivullamme.

***

Kesäradion perinteet ovat 1980-luvulla. Monet saattavat muistaa partioleirin Radio Majavan, joka oli mahdollisesti ensimmäinen tilapäisradio Manner-Suomessa. Samana kesänä 1987 Ahvenanmaalla toiminut suomenkielinen leiriradio Viikinki lienee ollut se ihka ensimmäinen tilapäisradio Suomessa. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Jos kuitenkin unohdetaan parin viikon leiriradiot puhumattakaan usealla paikkakunnalla kuuluvista musiikkiradioista (Lomaradio, Kesä FM, Radio KLF ja niin edelleen), voidaan kaivaa muistiemme syövereistä muutama nimipoiminta menneiden vuosien kesiltä. Timo Leponiemen toimittamat julkaisut ovat tässä hyvänä tietolähteenä.

Kuka muistaa ainakin vuonna 1992 toimineen Radio Kalajoen? Se lähetti Hiekkasärkiltä, tarkemmin sanottuna Lokkilinnasta taajuudella 95,0 MHz. Ohjelmistoluvan haltijana oli Kalajoen Matkailupalvelu. Lähetykset alkoivat kesäkuun puolivälissä ja päättyivät elokuun alkupuolella. Hämärän muistikuvan mukaan samassa paikassa toimittiin joko ennen vuotta 1992 tai sen jälkeen myös toiminimellä Rantaratio.

Jonkinlaiseksi kesäradioksi voidaan luokitella Suonenjoella lähettänyt Karnevaaliaallot. Suomen mansikkapitäjän mansikkakarnevaalien aikana piti tietysti olla oma radio. Sama asema lähetti myös edellisen vuoden joulukuussa.

Aurinkokaupunki Naantalin Aurinkoradio on tuoreempi tapaus. Se lähetti kolmen kesäkuukauden ajan taajuudella 106,4 MHz. Lähetin oli viljavaraston katolla ja tehoa irtosi sata wattia. Vuosi oli 2001. Kovalla rytinällä eetteriin ponkaissut kesäradio jäi lopulta yhden kesän huviksi.

Suomen suveen kuuluu pesäpallo, joten pesäpallopelin ympärille sopii myös kesäradion perustaminen. Kankaanpääläinen Jussi Valli tempaisi joitakin vuosia sitten perustamalla pesäpalloselostuksia varten oman radioaseman. Radio Kankaanpäästä tuli suuri hitti pienestä lähetystehosta huolimatta. Hitin suuruutta kuvaa sekin, että nykyään aseman seuraajana paikkakunnalla lähettää Järviradio. Pesäpallot sen sijaan pomppivat kilpailevan Iskelmän taajuudella.

***

Kun vanhoja muistelee, huomaa että kesäkuu on jo ovella. Mediamonitorin sivutuotteeksi on syntynyt Radio 85, joka ei ole kesä- eikä talviradio. Se on Facebook-sivu, johon kerätään radiohistoriaa. Sen avulla julkistetaan niin sanottuja videoita Mediamonitorin YouTube-kanavalla. Jos paikkakuntasi kesäradio ei kiinnosta sinua, mutta vakituisiltakaan kanavilta ei tule mitään järkevää, niin suuntaa korvinesi tuolle sivulle. Menneiden vuosien materiaalia syötetään videopalveluun pitkin kesää. Ehkä joukkoon eksyy jokin edellä luetelluista kesäisistä radioistakin.

Kommentit   

-1 #1 Mikko Haajamo 02.06.2012 22:29
:D Onpa hauskoja kesäaiheisia radioasemia tarjolla tänä kesä suomessa.
Lainaa

Twitter