Euroviisujen ikimantralle kyytiä

kirjoittanut

kategoriassa

Eurovision laulukilpailujen voitto on oivallinen piristysruiske suomalaiselle matalalentoiselle itsetunnolle. Viisut ovat puhuttaneet suurta osaa kansasta näinä 40 vuotena, jolloin Suomi on enemmän tai vähemmän menestymättömästi osallistunut tai yrittänyt osallistua laulukilpailuun. Euroviisut ovat Suomessa oma instituutionsa, jolla on oma vankka kannattajajoukkonsa. Ja lauantai-illan jälkeen myös monet Euroviisuista välinpitämättömät kansalaiset saivat aiheen juhlia.

Yleisradio lupaa järjestää ensi vuoden Euroviisut. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoi heti tuoreeltaan sunnuntaiaamuna, että yön keskustelujen jälkeen Eurovision laulukilpailujen järjestäminen Suomessa vuoden kuluttua on selvä asia. Ylen Radiouutisten haastattelussa Jungner kuvasi Suomea tämän vuoden viisuissa edustaneen Lordin voittoa lottovoitoksi Suomen kansalle.
Ylelle viisujen tuominen Suomeen on iso haaste. Yhtiö on paininut taloudellisessa talutusnuorassa viimeiset vuodet. Talutusnuoran toisessa päässä on taluttajana toiminut tosiseikka, että Yle tuottaa tappiota. Viime vuonna alkanut talouden tervehdyttäminen tuskin kaatuu isojen laulukilpailujen järjestämiseen. Toimitusjohtaja Jungnerin lupauksen mukaan televisiomaksua ei tulla korottamaan Euroviisujen takia.

Euroviisujen jättipisteillä saavutettu voitto saattaa tuntua kansaa yhdistävältä tekijältä, ja näin varmasti hetken onkin. Hevillä ja raskaalla rockilla menee lujaa, mistä kertoo muiden maiden melko tasapaksujen loppukilpailukappaleiden jääminen kauas Lordin pisteistä. Omaleimaisuudella voitettiin tänä vuonna. Kotimaisen viisufinaalin vastakkainasettelu iskelmä vastaan rock on jo unohtumassa.

Monet ovat pohtineet, mikä on Suomi-kuva maailmalla Lordin voiton ja yhtyeen saaman loppukilpailua edeltäneen mediahuomion jälkeen. Joidenkin pelkona on ollut vääränlaisen Suomi-kuvan vieminen maailmalle. Suomen viisuedustajan arvostelijoiden olisi kuitenkin muistettava, että juuri raskaalla rockilla Suomen musiikkiteollisuutta on viime vuosina markkinoitu ulkomailla. Lordin voitto oli kuin suora jatkumo kohubändi Nightwishin maailmanvalloitukselle, vaikka yhtyeitä ei voikaan suoraan verrata toisiinsa. Toisaalta väitteet saatanapalvonnasta voidaan saman tien unohtaa. Riittää kun kuuntelee ajatuksella Lordin voittokappaleen sanoja. Ne ovat ylistys rockille, eivätkä kristillisten arvojen pilkkaamista. Kaiken lisäksi nykyiset Euroviisut ovat mitä kaupallisinta viihdettä, minkä kuka tahansa musiikinkuluttaja huomaa. Taiteellisuus voi olla jo sivuseikka.

Vastakkainasetteluilta emme jatkossakaan välty, olkoonkin että Suomen kansa valitsi äänivyöryllä Lordin Suomen viisuedustajaksi. Kritiikki on aina paikallaan ja demokratian pelisääntöjen mukaan toivottavaa. Se ei kuitenkaan poista tosiseikkaa, että ikuinen itkumantra ”Suomi ei koskaan voita Euroviisuja” on pyyhkäisty lauantaina ikuisiksi ajoiksi romukoppaan. Uutta mantraa odotellaan.