Artikkelin hakemisto

Osa 1: Haastajaksi ammattilaisten ottein

Radio Sata -logoPaikallisradiotoiminta oli aloitettu Suomessa 1980-luvun puolivälissä. Vuonna 1985 toimintansa käynnistäneistä radioista suurin osa oli saanut lähetyksensä hyvin käyntiin ja uusiakin tulokkaita oli ilmaantunut aalloille vuosien 1987-88 aikana. Helsinki ja Oulu olivat ainoita paikkakuntia, joissa toimi useampi kuin yksi paikallisradio. Kilpailu mainosmarkoista haluttiin ulottaa muihinkin kaupunkeihin, joten uusia lupia myönnettiin talvella 1989 muun muassa Turkuun.
Radio Auran Aalloilta syksyllä 1988 irtisanoutuneet päätoimittaja Markku Heikkilä ja toimituspäällikkö Kaija Väisänen havittelivat perustamansa yrityksen Radionomaiset Oy nimiin omaa radioasemaa. Toisaalla niin ikään Auran Aalloilla työskennelleet Arto Mäkinen ja Markku Ahto puuhailivat toimilupahakemusten parissa. Nelikko yhdisti lupahakemuksensa ja jakoi omistuksen tasan perustamassaan Pro Radio Oy:ssä.
Uusi toimilupayhtiö halusi alusta asti nojata ammattimaisuuteen, josta johtui yhtiön nimikin. Lähetystaajuudeksi saatiin 100,1 MHz, josta napattiin uuden turkulaisaseman nimeksi Radio Sata. Markkinointi ja studioiden rakentaminen aloitettiin kesällä 1989 ja Radio Sadan ensimmäiset koelähetykset tapahtuivat saman vuoden elokuussa. Toimitilat sijaitsivat kauppatorin laidalla KOP-kolmion talossa. 100-wattinen lähetin sijaitsi Turun Luolavuoren radiomastossa.

Ääneen Linnan sanoin

Radio Sata polkaistiin käyntiin syyskuun toisena päivänä 1989 kello 8.00. Aseman ensimmäiset sanat lausui entinen Yleisradion pääkuuluttaja, kreivi Carl Erik Creutz, joka luki alkusanat Väinö Linnan suurteoksesta 'Täällä Pohjantähden alla'. Ensimmäisenä uuden radion toimittajista olivat äänessä päätoimittaja Markku Heikkilä, toimituspäällikkö Kaija Väisänen sekä toimittajat Petri Rinne ja Lassi Lähteenmäki. Myös toimitusjohtaja Arto Mäkinen esittäytyi. Radio Sadan ohjelma alkoi aamuisin ja päättyi iltaisin turkulaisartistien yhdessä levyttämällä tunnusmelodialla 'Radiosta Sataa'.
Uusi turkulaisradio halusi alusta asti erottua kilpailijastaan Auran Aalloista. Ohjelmaa tehtiin aktiivisille kaupunkilaisille nuorista aikuisista keski-ikäisiin. Lastenohjelmia, hartausohjelmia tai suoria urheilulähetyksiä ei taajuudella 100,1 MHz kuultu lainkaan. Ohjelmaa tehtiin aamukuudesta iltakuuteen. Toimittajia oli toiminnan alussa vain neljä, lisäksi radiolla oli joukko avustajia. Osa radion henkilökunnasta oli saanut radiokokemusta Auran Aalloilla, mutta muualtakin hankittiin osaajia. Ohjelmissa soitettu musiikki erosi myös kilpailijan musiikkilinjasta. Radio Sadan aalloilla kuului paljon klassikoita 1960- ja 70-luvuilta, kun taas uusi kotimainen musiikki soi Radio Sadassa harvakseltaan.
Radio Sata oli vahva haastaja Turussa jo toimineille radioasemille. Samaan aikaan toimiluvan saaneet Auran Aallot ja Turun Kaapelitelevisio Oy olivat yhdistäneet lupansa. Kaupungin kolmas radio, ei-kaupallinen Turun Lähiradio, oli Sadan aloittaessa vasta lähtökuopissa. Yleisradio suunnitteli radiouudistusta, joka toteutui kesäkuussa 1990. Mainosmarkkinoilla kummitteli lisäksi vain viikon mittaiseksi tähdenlennoksi jäänyt paikallinen iltapäivälehti Etusivu, jonka ensimmäinen numero ilmestyi 1. syyskuuta ja viimeinen 8. syyskuuta 1989.

Uutta tekniikkaa ja lisätehoa

Molemmat turkulaiset kaupalliset radiot saivat lisää lähetystehoa talvella 1990. Auran Aaltojen ja Radio Sadan yhteinen lähetysantenni kohosi 125 metrin korkeuteen merenpinnasta Luolavuoressa. Lähettimen teho oli nyt kaksinkertainen eli 200 wattia. Kuuluvuusalueen säde oli noin 40-50 kilometriä.
Radio Sata nojasi alusta asti ohjelmavirta-ajatteluun. Erillisiä ohjelmia kuultiin vain iltaisin ja puolenpäivän aikaan. Muuten lähetys oli yhtä ohjelmavirtaa, johon sisältyivät uutiset, musiikki, juonnot ja ajankohtaisjutut. Radio pyrki erottumaan pahimmista kilpailijoistaan Auran Aalloista ja Ylen Turun radiosta paitsi musiikillaan myös ohjelmien sijoittelulla. Uutiset esimerkiksi kuultiin viittä vaille tasatunnein, kun yleisesti oli totuttu tasalta kuultaviin uutislähetyksiin. Erillistä paikallisuutislähetystä ei Radio Sadalla ollut lainkaan, vaan kaikki uutiset luettiin samassa lähetyksessä.
Tekniikka oli kehittymässä kohti automaattiradioita, joissa juontajien ei tarvinnut välttämättä edes käsitellä levyjä tai ääninauhoja. Radio Sadan studiossa oli jukeboksijärjestelmä, jossa oli kymmeniä cd-levyjä. Juontajan työ helpottui, kun soitettava musiikki valittiin äänipöydässä olevalla näppäimistöllä. Vinyylilevyjäkin soitettiin, mutta vähemmän kuin cd-tallenteita. Kelanauhurit ja mainosajoon tarkoitetut NAB-nauhurit muistuttivat yhä alkuaikojen paikallisradiotekniikasta. Juontajille hankittiin niin sanotut headset-mikrofonit, jotka edustivat maassamme uutta tekniikkaa 1990-luvun alussa. Ulkolähetysautoa ei Radio Sadalla ollut lainkaan, sillä käytössä oli kannettava linkki, jolla saatiin yhteys radion studioon muutamien satojen metrien säteellä kauppatorista.

MM-kiekosta uusi aluevaltaus

Monille paikallisradioille tavaramerkeiksi muodostuneet suorat urheilulähetykset puuttuivat Radio Sadan ohjelmistosta. Vuonna 1990 alkoi kuitenkin maassamme uusi jakso urheiluradiotoiminnassa, kun paikallisradiot alkoivat välittää jääkiekon MM-kisaselostuksia. Radio Sata oli hankkinut selostusoikeudet sveitsiläiseltä yhtiöltä ja aikoi selostaa Bernissä järjestetyt vuoden 1990 MM-kisat. Yhteistyökumppaneiksi tulivat Radio Ykkönen Helsingistä ja Radio Jyväskylä, jonka päätoimittaja Kari Tyni toimi selostajana Sveitsissä. Suurella rahalla hankittu selostussopimus sai jatkoa seuraavana vuonna Turun kiekkokisoissa. Suoria kiekkoselostuksia kuultiin Radio Sadassa vielä 1990-luvun alun MM-kisoista. Muuten aseman ohjelmissa urheilulähetykset olivat paitsiossa. Vuonna 1994 Radio Sata selosti kuitenkin yksittäisiä SM-sarjan jalkapallo- ja jääkiekko-otteluja.

Sisältöä viikonloppuun

Radionkuunteluun käytetty aika oli kasvanut tasaisesti paikallisradioiden aloitettua toimintansa. Kuuntelu lisääntyi entisestään, kun Yleisradio uudistui. Uudet kanavat kohdistettiin ikäryhmittäin. Radio Suomi osui Radio Sadan kohderyhmään eli 25-55-vuotiaisiin, jonka huomiosta Turussa kisaili myös Auran Aallot.
Radio Sata pyrki vastaamaan uuteen haasteeseen lisäämällä sisältöä viikonloppuun, joka oli todettu hyväksi kuunteluajaksi. Asemalle palkattiin toimittaja Yleisradiosta tuottamaan uutta Viikonloppuradiota. Turun radiossa yli vuosikymmenen työskennellyt Kari Purssila vastasi kolmen kaupungin yhteisen viikonloppuohjelman toteuttamisesta. Radio Sadan lisäksi yhteislähetyshankkeessa olivat mukana helsinkiläinen Radio Syke ja Radio Tampere. Syke korvattiin kuitenkin varsin nopeasti Espoossa toimineella Radio Westillä.
Viikonloppuradion ohjelmisto koottiin kaikkien kolmen radion tuottamasta materiaalista. Mainonta oli paikallista, mutta ohjelmavastuu jaettiin tasan. Lauantaisin ja sunnuntaisin kuultu Viikonloppuradio aloitti lähetyksensä toukokuussa 1990, mutta toiminta päättyi jo saman vuoden lopussa. Paikallisen uutisoinnin koettiin kärsivän liikaa, kun sama ohjelma kuului yhtä aikaa kolmen suurimman talousalueen radioissa. Viikonloppuohjelmisto paikallistui vuoden 1991 alussa.
Useiden radioiden yhteisesti hankkimaa ohjelmaa kuultiin Radio Sadassa muutenkin kuin Viikonloppuradiossa. Suoria satelliittilähetyksiä kansainvälisten musiikkitähtien konserteista ja ulkopuolisten tuottajien toimittamia musiikkiohjelmia välittivät useat paikallisradiot yhtä aikaa. Yksi tunnetuimmista Radio Sadassa kuulluista erikoisohjelmista oli amerikkalaisen tiskijukan Wolfman Jackin radioshow.
Radio Sadan toimitusjohtaja Arto Mäkinen keskittyi mainosyhtiönsä Provox Oy:n kautta valtakunnalliseen radiomainontaan. Niinpä Radio Sadalle nimettiin uusi johtaja. Radio Porin menestyväksi radioksi luotsannut ekonomi Leena Ryynänen ryhtyi johtamaan turkulaisradiota. Toimitusjohtajanvaihdos tapahtui samoihin aikoihin, kun Radio Sata nousi Auran Aaltojen rinnalle Turun seudun kuunnelluimpana radiona. Kisassa edettiin rinta rinnan, jos mittarina pidettiin viikkokuuntelijamääriä. Turun radio ja sen kautta Radio Suomi oli jäänyt tutkimusviikon kokonaiskuuntelijamäärässä parillakymmenellä tuhannella kuuntelijalla kaupallisesta kaksikosta.
Radio Sata kasvatti liikevaihtoaan vuonna 1991 merkittävästi ja nousi Suomen neljänneksi suurimmaksi paikallisradioksi.

Luonnollinen radioyö

Radiotoiminta koki teknisiä muutoksia pienin askelin. Ohjelma-aikaa oli pidennetty myös Radio Sadassa ilta-aikaan parilla tunnilla. Radio Sadassa pyrittiin ohjelmisto saamaan ympärivuorokautiseksi automaation avulla. Äänitaajuuspuhelimella toiminut toivemusiikkiautomaatti, Jukeboksi, alkoi toteuttaa kuuntelijoiden levytoiveita ensimmäisenä maailmassa Radio Sadan taajuudella. Jukeboksi-lähetyksen päätyttyä illalla asema täytti ohjelma-ajan "yön äänillä" eli valtameren kohinalla, linnunlaululla ja myöhemmin myös tietokilpailukysymyksillä. Luonnonääniä alkoi vähitellen kuulua myös muiden radioasemien yölähetyksissä. Jukeboksi-järjestelmä laajeni sekin eri puolille Suomea.

Kohti ketjutusta

Puheet valtakunnallisesta mainosradiosta putkahtivat tuon tuostakin esiin 1990-luvun alussa. Helsinkiläinen Radio City oli hakenut lupaa koko maan kattavalle asemaketjulle yksin ja yhdessä Radio Sadan kanssa. Lupaa ei herunut, koska viimeistä vapaata taajuuskaistaa ei haluttu vielä vuonna 1991 uhrata keskeneräisille hankkeille, kuten liikenneministeriö asian muotoili.
Pro Radio Oy:llä oli muitakin virityksiä laajentua kuin yhteinen lupahakemus Radio Cityn kanssa. Helsingissä konkurssin tehneen Radio Sykkeen taajuudelle puuhattiin jatkajaa. Radio Sadan taustayhtiö oli yhtenä perustamassa Suomen ensimmäistä klassisen musiikin radioasemaa Classic Radiota. Asema aloitti Helsingissä espoolaiselta Radio Westiltä vapautuneella taajuudella tammikuussa 1992. Omistajina olivat Pro Radio Oy, espoolainen Radio Kantri Oy ja ruotsalainen VLT Media Ab. Vähemmistöosuudellaan Classic Radiossa ollut ruotsalaisyhtiö oli ensimmäinen ulkomaalainen paikallisradio-omistaja Suomessa.

Tutkimuksesta sanasotaa

Valtakunnallinen aluevertailu osoitti vuonna 1992, että rajuin kilpailu radioalalla käydään Turun seudulla. Kuuntelijatutkimuksesta tuli Yleisradion, Auran Aaltojen ja Radio Sadan välillä sanailua, kun kaupalliset asemat pyrkivät tutkimusviikolla kalastelemaan kuuntelijoita erityistempauksin. Lopulta puolueeton kuuntelijatutkimus haluttiin kokonaan vesittää, vaikka tutkimusmenetelmät todettiin oikeiksi. Talvelle 1992 toteutettu tutkimus nosti Radio Sadan kaupungin ykkösradioksi kuuntelijamäärillä mitattuna. Auran Aallot koettiin puolestaan mieluisimmaksi asemaksi ennen Sataa ja Yleisradion kanavia. Oman lusikkansa sekavaan soppaan sotki naantalilainen Meriradio, joka oli eronnut Paikallisradioliitosta, eikä näin ollut mukana Yleisradion ja Paikallisradioliiton yhteisessä tutkimuksessa.
Ohjelmistoltaan Radio Sata oli muuttunut alkuvuosista. Juuri suuret ikäluokat tavoitettiin paremmin soittamalla entistä enemmän iskelmää ja kevyttä musiikkia. Toimittajia oli lisäksi palkattu vuosien varrella lisää ja henkilökunnan kokonaismäärä nousi yli kahdenkymmenen toimihenkilön. Ohjelmaa lähetettiin ympäri vuorokauden, josta juonnettua ohjelmavirtaa oli noin 14 tuntia päivässä. Taloudellinen notkahdus näkyi paikallisradioiden mainosajan myynnissä, mutta Radio Sata pystyi jatkamaan toimintaansa ilman muutoksia tai ohjelma-ajan supistuksia. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin peräämät maksamattomat laskut soitetusta musiikista tekivät kuitenkin loven myös Radio Sadan kirstuun. Useille paikallisradioille Gramex-velat aiheuttivat konkurssiuhan tai jopa toiminnan päättymisen.


Osa 2: Radiosta kauppatavaraa

Radio Sata -logoTaloudellinen laskusuhdanne oli niittänyt satoaan radioalalla 1990-luvun alkuvuosina. Paikallisradioilla alkoivat tarkan markan ajat, kun kustannuksia piti järkeistää laman opettamana. Radioiden omistussuhteet muuttuivat, muun muassa Turussa mediavalta oli keskittymässä vahvasti Turun Sanomien ympärille. Kaupungin vanhin radioasema Auran Aallot oli luisunut Turun Sanomia kustantavalle TS-Yhtymälle. Toisaalta Radio Sadan omistajat puuhasivat uusien radioprojektien ympärillä. Ensimmäinen merkki tästä oli Classic Radion aloitus Helsingissä 1992.
Radiotoimiluvat tulivat hakuun keväällä 1994. Kaikki toimineet radiot hakivat jatkolupaa. Radio Sata oli hankkinut runsaan kolmanneksen omistuksen tamperelaisesta Radio 957:sta. Uutena hankkeena oli nuorisoradion saaminen Turkuun. Vastaavanlaista asemaa oli havitellut itselleen Auran Aallot vuotta aiemmin.
Alun perin Sadan omistajien oli tarkoitus saavuttaa kolme toimilupaa Turkuun. Radio Sadan jatkoluvan rinnalle haluttiin klassisen musiikin radio ja nuorisoradio.
Liikenneministeriö yhdisti kaksi nuorisoradiohanketta yhdeksi toukokuussa 1994. Radio Cityn ja Radio Sadan yhteisyritys Helsingin Radioviestintä Oy haki lupaa erikoisradiolle useille paikkakunnille. Samaan aikaan Radio Sata luopui osakkuudestaan Classic Radiossa. Valtioneuvosto myönsi uudet toimiluvat toukokuussa 1994. Classic Radiosta tuli Suomen ensimmäinen erikoisradio Classic FM. Asema laajeni Turkuun syksyllä 1994. Toinen uusista erikoisradioista, nuorisoradio, oli Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle ja Ouluun toimiluvan saanut yhtiö, jossa Radio Sata oli osakkaana. Asema pääsi ääneen maaliskuussa 1995 nimellä Kiss FM.

Dollarinkahinaa

Suomessa tehtiin suuria viestintäpoliittisia linjauksia 1990-luvun puolivälissä. Valtakunnallisen mainosradion taajuuksia havitteli itselleen muun muassa MTV-konserni, jolla oli tarkoituksena hakea yhteistyökumppaneita lehdistöstä ja paikallisradioista.
Radio Sata oli mukana neuvotteluissa valtakunnallisesta toimiluvasta yhdessä MTV:n kanssa, mutta hanke jäi neuvotteluasteelle. Koko mainosradiohanke siirtyi parilla vuodella eteenpäin.
Sadan toimilupayhtiön Pro Radio Oy:n taustalla kuohui melkoisesti syyskuussa 1994, kun monikansallinen SBS suunnitteli ostavansa yhtiön itselleen. Radio Sadan omistajat tekivät esisopimuksen paikallisradioyhtiön koko osakekannan myymisestä luxemburgilaiselle SBS:lle. SBS:n yhtenä omistajana oli amerikkalainen mediayhtiö ABC, joten dollarinkuvat vilisivät turkulaisradion omistajien silmissä.
Radio Sata oli noussut suosituksi ja kannattavaksi radioksi, joka voitiin myydä hyvään hintaan ulkomaiselle toimijalle. Valtioneuvosto hyväksyi lopulta kaupan, josta tuli maassamme ennakkotapaus. Aiemmin kokonaista radioasemaa ei oltu myyty ulkomaiselle omistajalle. SBS osti koko Pro Radion osakekannan, osan Radio 957:sta sekä osan vasta perusteilla olleesta Kiss FM:stä. Radio Sadan toimitusjohtaja Leena Ryynänen nimettiin myöhemmin SBS:n suomalaisen tytäryhtiön toimitusjohtajaksi. Vähitellen SBS haali omistukseensa muitakin asemia. Radio City ja oululainen Radio Mega olivat osa mammuttiyhtiön Suomen-valloitusta.
Markku Heikkilä jatkoi Radio Sadan päätoimittajana, mutta siirtyi sittemmin erikoistoimittajaksi ja vapaaksi yrittäjäksi.

Ketjutus etenee

Laadukkaista paikallisuutisistaan tunnettu Radio Sata oli omistajanvaihdoksesta huolimatta säilyttänyt linjansa turkulaisena viestimenä. Kuuntelijaluvut olivat huipussaan pääkohderyhmässä 25-50-vuotiaat. Edessä oli muutto uusiin toimitiloihin Turun kauppatorin varrella. Samalla lähetysjärjestelmää uusittiin ja toivemusiikki-jukeboksista luovuttiin. Juonnettua ohjelmaa lähetettiin yhä 12 tuntia päivässä ja muutama tunti viikonlopussa. Henkilökunnan määrä ei aluksi muuttunut, mutta vähitellen toimitusväkeä vähennettiin. Samanlainen kehitys oli muissakin radiossa. Uutuutena oli uusi lähetysantenni Turun Topinojalla. Käyttöön tuli lopulta 1000 watin lähetin, joka paransi Radio Sadan kuuluvuutta merkittävästi.
Uusi tekniikka ja väljentyneet lupaehdot mahdollistivat laajemmat yhteislähetykset kuin vielä 1990-luvun alussa. Tamperelainen Radio 957 alkoi noudattaa samaa soittolistaa kuin Radio Sata ja muutenkin asemien äänimaisema alkoi yhtenäistyä. Musiikkilinjaa tarkennettiin entisestään ja musiikkitutkimukseen panostettiin. Ison omistajan suomat resurssit käytettiin hyväksi.
Uusi valtakunnallinen mainosradio, Radio Nova, aloitti toimintansa toukokuussa 1997. Radio Sadan ohjelmisto oli varsin samantyyppinen kuin uuden tulokkaan. Myös Auran Aallot kohotti profiiliaan 1990-luvun alun laihojen vuosien jälkeen. Nova meni kuuntelijatutkimuksissa menojaan vanavedessään Kiss FM. Sadan osuus paikallisten kanavien kuuntelijamääristä oli suurin vuonna 1997.

Lähettimiä maakuntaan

Radio Sata oli tunnettu koko toimintansa ajan nimenomaan Turun seudun paikallisradiona. Keväällä 1999 valtioneuvosto kuitenkin jakoi runsaasti uusia taajuuksia myös Varsinais-Suomeen. Radio Sata pääsi ääneen Uudessakaupungissa, Loimaalla ja Salossa, joihin avattiin uudet alilähettimet heinäkuussa 1999. Pari vuotta myöhemmin kuuluvuusalue laajeni Mynämäelle, jonne asennettiin aseman viimeisin alilähetin. Kaikkien lähettimien kautta kuultiin samaa ohjelmaa kuin päätaajuudella 100,1 MHz.
Vuodet 1999-2001 toivat Turkuun useita uusia radiokanavia. SBS Finland hankki omistukseensa paikallisradioita eri puolilla Suomea ja perusti uusiakin kanavia. Radio Sadan toimitiloissa aloitti toimintansa uusi turkulainen paikallisradio kesällä 2000. Varsinaiset ohjelmalähetyksensä lokakuussa 2000 aloittanut Iskelmäradio pyrki lisäämään SBS:n mainostuloja Turussa keskittymällä osittain samaan kohderyhmään kuin Radio Sata. Sadan musiikkilinja poikkesi kuitenkin merkittävästi uuden sisaraseman soittolistasta, joten kilpailu oli näennäistä. Iskelmäradio muutti ahtaiksi käyneistä Radio Sadan tiloista Tampereelle syksyllä 2001 ja ketjuuntui puolivaltakunnalliseksi.
Elokuussa 2000 koettiin ikävä takaisku turkulaisessa radiotoiminnassa, kun Topinojan radiomaston laitekoppi syttyi palamaan oikosulun seurauksena. Kaikkien mastoa käyttäneiden radioiden lähettimet tuhoutuivat ja varaosia jouduttiin haalimaan kovassa kiireessä. Radio Sata oli vaiti muutaman tunnin, kunnes Rymättylässä toiminut Iskelmäradion lähetin keskeytti koelähetyksensä ja välitti Radio Sadan ohjelmaa taajuudella 105,5 MHz. Samana iltana Iskelmäradion lähetin siirrettiin väliaikaisesti Topinojan radiomastolle ja viritettiin Sadan omalle taajuudelle.

Toimituksia yhteen

Jo aiemmin SBS:n omistukseen päätynyt Radio 957 valjastettiin yhtiön radioasemien keskuspaikaksi. Turussa tämä tiesi toimituskunnan pienentämistä. SBS pyrki siirtämään radio-osaajia yhtiön sisällä uusiin tehtäviin. Osalle toimituksesta ei silti löytynyt töitä, joten väkeä vähennettiin irtisanomisin. Toisaalta paikallista myyntiä tehostettiin Turussa, jossa samoissa tiloissa kaupiteltiin mainosaikaa sekä Radio Sataan että Iskelmä-ketjuun.
Vuoden 2002 alussa Radio Sadan musiikkilinja koki muutoksen. Asemasta tuli "pop- ja rock-klassikkoja" soittava soittorasia. Samalla suuri osa juonnetun lähetyksen tuottamisesta siirrettiin Tampereelle. Saman juontajan ääntä voitiin kuulla SBS:n kaupunkiradioissa Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa sekä yhteistyöradiossa Raumalla. Vain Radio Sadan aamulähetys sekä uutiset jäivät Turussa toimitetuiksi. Mainonta oli paikallista, mutta muuten musiikki juontoineen tuli SBS:n keskustoimituksesta.
Keväällä 2003 Uudenkaupungin ja Loimaan lähettimet valjastettiin Iskelmän paikallislähettimiksi. Radio Sata jatkoi kolmella taajuudella, Turussa 100,1 MHz, Salossa 105,2 MHz ja Mynämäessä 96,2 MHz.
Tammikuussa 2004 Radio Sadan paikallinen aamulähetys loppui ja tilalle tuli SBS Finlandin Tampereella tuottama "puolivaltakunnallinen" aamushow. Mainonta ja uutiset jäivät Turussa toimitetuiksi. Myös Radio Sadan entisen päätoimittajan uutispakinasarja Uutissi Turust jatkui entiseen tapaan. Asema muutti uusiin tiloihin Aurajoen rannalle tammikuussa 2004. Helmikuun alussa Salon taajuus 105,2 MHz alkoi välittää SBS Iskelmän ohjelmaa.
Radio Sadan tavaramerkki, taajuus 100,1 MHz, jouduttiin vaihtamaan taajuuteen 105,5 MHz elokuun viimeisenä päivänä 2004. Samalla SBS:n Iskelmä siirtyi Radio Sadan vanhalle taajuudella 100,1 MHz. Syynä asemien taajuuksien keskinäiseen vaihtoon oli liikenne- ja viestintäministeriön muistutus toimilupaehdoista. Radio Sadan alilähettimet eivät voineet luvan mukaan lähettää muuta kuin taajuudella 100,1 MHz lähetettävää ohjelmaa. Salon taajuuden muuttaminen keväällä 2004 välittämään Iskelmää eli käytännössä samaa ohjelmaa kuin taajuudella 105,5 MHz herätti ministeriön tulkitsemaan lupaehtoja. Sadan siirryttyä taajuudelle 105,5 MHz alkoi Mynämäen lähetin taajuudella 96,2 MHz välittää Iskelmä Turun ohjelmaa.

Takaisin Saloon

Toimiluvat vuosille 2007-2011 myönnettiin valtioneuvoston istunnossa 31.5.2006. SBS sai luvat lähes kaikille hakemilleen asemille, vain Radio City jäi ilman jatkolupaa. MTV Median omistama Sävelradio koki saman kohtalon: jatkolupaa ei irronnut. Kahden lopetettaneen radion taajuuksille tulivat SanomaWSOY:n pyörittämät Radio Aalto ja Radio Rock.
Paikallisradioasteikolla uudet luvat eivät merkinneet suuria muutoksia radioiden kuuluvuuteen. Radio Sata teki paluun Salon seudulle taajuudella 105,2 MHz tammikuussa 2007. Turun taajuus 105,5 MHz jatkoi normaalisti.
Radio Sadan ohjelmasisältö koki muutoksia marraskuussa 2006. Pop- ja rock-klassikoita soittanut Sata vaihtoi astetta rankempaan musiikkiin. Muiden SBS:n kaupunkiradoiden eli Radio 957:n, Radio Jyväskylän ja Radio Megan tavoin Radio Sata alkoi soittaa rockia.
Musiikkilinjan muuttumisen ohella Radio Sadan paikallisuus lisääntyi. Turun toimitus alkoi tuottaa juonnettua ohjelmaa arkisin kello 6-18 ja viikonloppuisin. Illat ja viikonlopun iltapäivät jäivät SBS:n toimituksessa Tampereella tuotetuiksi. Myös uutiset tuotettiin paikallisesti.

Radiotoiminnan koko kuva

Radio Sadan alku oli helpompi kuin kaupungin vanhimman paikallisradion Auran Aaltojen. Toimitus oli kokenutta, kuuntelijat tunsivat käsitteen paikallisradio, mainostajat tiesivät mitä oli odotettavissa ja kilpailutilanne oli suotuisa uudelle tulokkaalle.
Radio Sata oli aloittaessaan idearikas radio, josta huokui yrittämisen vapaus. Asema nojasi vahvoihin persooniin, kuten nykyisetkin suosikkiradiot. Radio oli omalta osaltaan myös tienraivaaja tekniikan hankinnassa, sillä olihan yksi omistajista alan konsulttina perustanut useita radioita Suomeen. Ohjelmavirta- ja kohderyhmäajattelu olivat uusia käsitteitä, joita Radio Sata toteutti ensimmäisten joukossa. Radio Sata oli myös ensimmäinen, joka siirtyi kokonaan ulkomaiseen omistukseen.

Radio Sadan sloganeita:

"Kuuntele! Radiosta Sataa!"
"Sata lasissa"
"Hyvä meininki"
"Olen turkulainen"
"Yksi radio, yksi taajuus, 100.1"
"Turun parasta musiikkia"
"Pop- ja rock-klassikot"
"Turun parasta rockia"

Taajuudet:

Turku 105,5 MHz (31.8.2004 -).
Turku 100,1 MHz (2.9.1989-31.8.2004), Uusikaupunki 97,5 MHz (heinäkuu 1999 – kevät 2003), Salo (aiemmin Halikko) 105,2 MHz (heinäkuu 1999 – helmikuu 2004, uudelleen tammikuusta 2007 alkaen), Loimaa 106,8 MHz (heinäkuu 1999 – kevät 2003), Mynämäki 96,2 MHz (toukokuu 2002-31.8.2004).

Facebook-ryhmä